Pohjan akan värivakasta

Kyllä syksy koittaa hyvittää sen, että kukintakausi on täälä pohjolassa lyhyt.
Ihan on kuin kaikki olis taas kukkaan puhjennut!

Oranssia ja pinkkiä

Ruska tarvitsisi parikseen auringon.

Sellainen hieno päivä oli kaasukellolla sinä viikonloppuna, kun Arjen aarteet näyttely oli viimeistä päivää. Oli hauska, sisällä ja ulkona. Kahvit juotiin ulkosalla, vaikka oli juuri uimasta tultu tukka kosteana niskassa.

Hurmaannuin täysin tuosta kukkaisvuoristoradasta! Joskus ihmiskunta ilahduttaa niin, että paikka värähtelee positiivisuutta vielä pitkään.

Rokulipäivä

Lastenhuone on kaivannut jotain rauhoittavaa pintaa.
Sutasin vähän maalia pintaan. Päikkäriaikaan tottakai.

Kunnes valoverhot saadaan pikku sirkusapina saa nukkua teltassa aamun säteiltä suojassa.

Olen touhunnut valtavasti viime viikkoina. Sisällä ja ulkona. Ommellut, korjannut, maalannut ja  suunnitellut. Lisäksi tuntuu, että joka päivä on siivouspäivä ja pyykkipäivä. Vähän olen liikaakin puskenut menemään.

Rokulipäivä. Sellainen oli eilinen. Unelias ja hidas. Niin unelias, että en saanut edes tätä postausta ulos. Yö myöhään asti sitä pyörittelin. Mies lähti viimeiselle työmatkalle ennen lomaa ja me torkuimme lapsen kanssa lähes yhteentoista somasti vierekkäin patjalla lattialla. Hän siinä vähän välillä konttaili ja touhusi, minä katselin lattiapatjaltani. Sitten Lapsi nukkui pitkänpitkät ekat päikkärit ja päivemmällä suorastaan kerjäsi taas unipussiin ja nukahti samantien.

Minä menin ekoilla päikkäreillä raikkaasen sateiseen puutarhaan. Saksin siellä pensaita, kuljeskelin, haaveilin ja suunnittelin. Kaipaan puutarhaan kokoajan. Pihatöitä on ollut vähän haastavaa toimittaa, kun lapsi syö kaiken minkä näkee. Usein laitankin suurinpiirtein jo saappaatkin jalkaan, ennenkuin kippaan lapsen unille ja syöksyn sitten itkuhälytin taskussa ulos päikkäreiden aikaan. Siinä meinaa kyllä jäädä lounaat usein väliin.

Päivä alkoi oikeastaan vasta illalla meille. Saatiin kylään kivat rennot naapurit kivenheiton päästä.

Eilen yöllä, hämärissä, piipahdin vielä kukkia poimimaan. Olisin toivonut voivani seistä siellä loputtomiin...no ainakin kunnes hyttyset löytäisivät minut. Valvoskelin kahteen. Mikähän siinä on, että kun mies on matkoilla, minä aina valvon? Ehkä olen niin kakara, että tarvitsen jonkun, joka komentaa petiin. Samaan aikaan kun toista on ikävä, yksinkin on ihana olla. Valvoa hiljaisuudessa.

Samikset

Ostin yli vuosi sitten Teneriffalta takin. "Nasunnahkatakiksi" nimesimme sen työkaverin kanssa.

Nyt keväällä törmäsin Kappahlissa miniatyyriin! Ei pelkästään väri ja materiaali, vaan myös yksityiskohdat ovat häkellyttävän samat. En voinut vastustaa, pakkohan se oli ostaa, että Mini-me:n kanssa voidaan samiksina käydä rattailla kaupunkikävelyillä.

* * *

Olen ensimmäistä kertaa (lapsen syntymän jälkeen) aamuisin ihan poikki, vaikka nukun ihan hyvin ja kellosta katsoen tarpeeksikin. Imetän kerran yössä. Johtuukohan se nimenomaan siitä? Hormonien vähentymisestä.

Kauden värit

Olin jo kassalla, kun osui silmääni tyynynpäälliset alennuskorista. 3 euroa kipale. Mieskään ei pahasti nikotellut. Ehkä puna-vihervärisokeus armahtaa häntä tässä kohtaa.

Iisakin kirkkoni

Pinnasänky on maalattu. Miestä lainaten, tämä oli projekteistani typerin. Ei sinänsä, mutta malttamattomuuksissani, rupesin malaamaan sitä betoluxilla. Kas, kun oli aikaa maalata, ja huonekalumaali oli päässyt loppumaan. Kyllähän minä tiedon tasolla tajuan, MIKSI on eriksen huonekalumaali ja lattiamaali. No nyt olen myös sisäistänyt sen rankimman kautta.

Siitä tuli ihan hirveä duuni! Maalasin sitä etupihalla, takapihalla, aamun kirkkaassa valossa ja iltahämärissä, päiväunien aikaan, arkena ja sunnuntaina jne. Ja hion, hioin, hion... Sitten pyysin apua Mies-paralta, joka oli jo alun alkaenkin sanonut, että siihen hän ei koske. No heltyi.

Ja kun sekään ei ihan riittänyt, niin lopuksi hain kolme purkkia sprayta ja taas hioin ja maalasin.

Se on valmis nyt. Enään pehmikkeet. Eilen jo koitettiin siinä nukkumista, mutta hyörivä lapsi vähän koloi itseään, kun oli vain ne ensisängynpehmikkeet. Sain siirretyksi sinne vasta nukkuvana. Mutta kaunis se on!

Silmänkirveltäjä

Jos suakin sieppaa se neonkeltanen wettex -rätti siä keittiön hanassa keikkumassa, niin mee suoraa päätä askartelukauppaan ja osta siältä nippu valkosia tiskirättejä. Ne on tarkoitettu niille, jotka tahtoo tiskirättiinsä jotain vekkulia, voivat painaa siihen vaikka perunalla, mut älä sää mitään paina, jos valkoisen haluat. Kallishan se nippu on, mutta voihan ne rätit käyttää moneen kertaan ku heittää valkopyykin sekaan. Ja kai ne valkastakin voi, jos ei millään raaski luopua.

No ni. Ja sit aurinkoon.

Vika kerta

Jos haluat keittää vettä, hämmentää ja jäähdytellä vihreää lietettä, istua se päässä kaksi tuntia henkeäsi pidättäen palellen alasti kylpyhuoneessa, niin mikäs siinä. Jos haluat sittemmin pestä kylpyhuoneesi läpikotaisin, värjättyäsi otsasi, lavuaarin, laatan välit ja puoli vartaloa sinertäväksi ja olla tuntia myöhemmin pirun kiukkuinen -yhä vaalea juurikasvu tukassasi- niin valitse ihmeessä vaikka luonnonmukainen Sante-värijauheseos. Niitä saa ruohonjuuresta.

Jos sen sijaan haluat värjätä hiuksesi mustaksi, niin osta hyvä ihminen sellainen tuubiväri kun aina ennenkin, levitä se tukkaan ja pese kakskyt minsaa myöhemmin pois ja oo hyväntuulinen loppuilta. Älä muistele 80-lukua, jolloin hennasit tukkaasi kerran kuussa. Tai yritä muistaa sekin, että vanhempasi jälkeenpäin ihmettelivät mitä helvettiä kylpyhuoneessa on tapahtunut.

Jos taas haluat valita myrkyttömän tavan värjätä hiuksesi, niin sitten en kyllä todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä, ehkä sinun pitää itse koittaa pitää kaksituntia märkää putua päässäsi. Minulta se onnistui melkein 4 minuttia.

Syksyn viimeinen päivä

Eilen, kesken päivän, syksy antoi periksi, otti keltaisen mukaansa ja lähti. Antoi valkoiselle tilaa.

Minä menetin itsehillintäni ja hain kellarista valkoisen valosarjan kuistille. Pakkasin sen pehmeänkeltaisen liinan pois ja silitin valkoisen pellavakaitaliinan sen tilalle. Sen, jonka mies toi yksi kesäpäivä kotiin, enkä tiennyt, että onko se laudeliina vai mikä. Varovasti kysäisin, mutta ei tiennyt hänkään, lahjaksi oli saanut. Koska silloin oli kesä, ei tullut mieleenkään, että ensilumen sataessa olohuoneen pöytä ei vierastaisi sitä enää yhtään.

Mikä tuuri

Löysin eurolla ison miesten neuleen. Se oli ohutta laatuvillaa ja lempi väriäni. Heitin kahdesti pesukoneeseen, jotta vähän tiivistyisi. Levitin lattialle ja silmäilin, miten saisin siitä kaikki osat käyttöön. Siksakkailin myssyn ja lapaset hihoista. Helmasta teen polvipituisen villahameen. Ja vielä saan jotain pientä lopuista. Olen tyytyväinen tähän!

Kävin varkaissa

Takapihan ovelle kerääntyneitä lipokkaita. Lipokkaita tarvitaan. Niillä haetaan yrttimaalta ruohosipulia ja basilikaa, niillä juostaan keräämään pyykit kun taivas mustuu.



Nappasin Vilijonkalta värin. Ihan tosta noin vain oma-aloitteisesti tartuin, ilman mitään kiertävää haastetta. Ehdin jo hälle kommentoidakin vähän samaan sävyyn, mutta tässä siis

PUNAINEN

Heti aamulla lepuutin silmiäni punaisissa puukengissäni. Kun jotain mieluisaa löydän, jaksan katsella sitä. Juhlamekkojanikin roikkuu esillä ihan vain siksi, että niille on liian harvoin käyttöä. Nautiskelen niistä ohi kulkiessani.

Mutta noita punaisia kenkiä tahtoisin käyttää! Harmittelen, että punainen on niin vaikea väri hyväksyä muihin vaatteisiin, ja sitten päinvastoin, oikein rakastan punaisia kenkiä. Niitä minulla on neljät. (Ja jos kehtaisin, ostaisin vielä Camperin punaiset korkkaritkin samanlaiset kuin jo hyviksi havaitut ruskeat.)

Loppukesästä hankityt punaiset perinteiset puukengät myöhästyivät ulkokaudelta, mutta parempana pysyvät, jos vasta keväällä otan ne ulkokäyttöön. Sisällä niillä on vaikea kulkea meidän jyrkissä rappusissa, mutta koitan hidastaa kurvissa, sillä kopisevat energisesti ja piristävät silminnähden. Vaan jotain niiden pariksi pitäisi olla...jokin toinen punainen läikkä.

Olen nyt kulkenut isossa kudotussa kolmiohuivissa, mutta ei ole täydellinen. On liian lähellä kasvoja. Ideoita?

Takki ja muita tarinoita

Takki on yhdeksän vuotta vanha. Kun kääntää sen saumoja, näkee alkuperäisen värin. Värin joka sai kasvoni hehkumaan ja johon kiinnyin. Ostin sen Portugalista silloisen avopuolison nihkeästä asenteesta huolimatta. Ja rakastin ensinmäisestä päivästä alkaen. Tuo takki keräsi paljon muistoja, ja vaikka olen ulkoiluttanut sitä nyt harvemmin, sen ollessa jo lähes läpihiutunut, tulen hyvälle tuulelle yhä joka kerta kun puen sen päälle. Ja vetoketju, tuo tärkein vimpain, toimii yhä.

Ostan vaatteita aina puuskittain. Joko en löydä mitään tai sitten löydän monta. Samalla reissulla, samasta kaupasta, ostin yhtä rakastetun ja käytetyn nahkavyön. Ostin vielä ohuen ohuen kudotun myssynkin ja poru meinasi päästä kun se myssy vuotta myöhemmin taisi tipahtaa johonkin valomerkin aikaiseen tungokseen yökerhon tuulikaapissa.

Nykyään minulla on kaksi liikettä, joista ostan melkein kaiken, mitä Suomesta ostan. Ruotsalaisia molemmat. Osaavat tehdä mallit istuviksi skandinaavisille sutjakoille ja pitkäselkäisille.

Ihailen entisaikojen pukeutumista. Silloin vaatteet tehtiin omassa maassa oman maan kansalaisten mitoilla tai peräti teetettiin. Ostettiin vähän mutta ikuista. Silloin kiinnitettiin huomiota nimen omaan leikkauksiin. Vyotärö oli vyotärön kohdalla, eikä jossain lapojen alla. Muotolaskokset kohdillaan. Nyt kaikkien oletetaan menevän samaan muottiin. Olen teettänyt ulkomailla muutamia vaatteita ja ollut tyytyväinen. Istuu. Niitä hoidan. Säilytän pukupussissa ja pesen pienet tahrat käsin.

* * *

Yhä se on olkapäällä tuo kummajainen, josta eilen kirjoitin, mutta tiedän sen kutistuvan. Tiedän, ettei se elä minussa tai minusta ja se haukkoo jo henkeään. Kun en anna sille pilleripurkista lisää ravintoa se näivettyy pois.

Kotona

Puutarhasakset taskussa koiran kanssa lenkille ja vähän väriä kotiin. Oksat syrjästä, niinkuin äiti opetti. Ei katkota niitä, jotka ovat polunvarrella ihmisiä ilahduttamassa. Kaadetusta pihlajasta varsinkin hyvällä omalla tunnolla.

Sain Siina*K:lta vinkin, katsoa Kotivinkkiä. Se sisustusjuttu, joka tehtiin meillä jo puolisentoista vuotta sitten oli vihdoin tullut ulos. Ostin lähikaupasta kaksin kappalein. Huomasin, että lehteä oli uudistettu ja tykkäsin.

Viilenee

Tänä vuonna puu on kriikunoita sinisenään. Pidän sen hopeisesta hohdosta. Se on kauneimmillaan aamun kosteana. Joka päivä popsitaan sellaisenaan, ja taas mietin mitä kaikkea näistä tehdä: vinkit otetaan ilolla vastaan!

Aina me loppuviimeksi kyllästymme näihin, emme enää tiedä kenelle antaa ja mitä tehdä. Laitamme loput lasipurkkeihin ja kaadamme sokeria ja vodkaa päälle. Jouluna juomme kriikunalikööriä.

Siitä muistankin, että kylmät yöt ovat jo täälä. Chili puskee uusia paprikoita yhä. Se pitää kaivaa ruukkuun ja tuoda sisään. Yrtit ripustaa kuivamaan. Puksipuut ja Etelä-afrikasta tuodut Eilen tänään huomenna -pensaat saavat vielä luvan selvitä.

PS. Tänään satoi niin rankasti ja kauan, että alkoi tehdä mieli sademittaria.

Takaisin

Takaisin ei mistään. Kunhan vieraannuin. Tuli blogijumitus. Kirjoittamisen rytmi katkesi ja yhtäkkiä olikin vaikea hypätä kyytiin ja päättää mistä aloittaa. Kun on ollut jopa liikaa mistä kirjoittaa. Kesälomaa, tapahtumaa, ystäviä, mökkireissua ja vähän purjehdustakin. Mutta, mikä tärkeintä, on vain oltu. On ollut aikaa ajatella. Hiljakseen.



Vähitellen takaisin arjen rattaaseen. Kesä jatkuu vielä täytenä ja iltaisin ehtii kaikenlaista. Ja muutamia lohtulomapäiviä on vielä säästössä syksyyn.