Tänä kesänä ei hötkyillä

Meillä siirrellään madot sateella asfaltilta ruohikolle ja jo aamulla kyykistytään katsomaan miten etanakin heräilee. Haluan myös, että lapseni oppivat puun sijaan sanomaan pihlaja tai vaahtera.

Viime kesälomalla oli vähän liikaakin reissuja Siitä viisastuneena kesälomaksi varattu vain lyhyt reissu Tartoon, muutama mökkeily ja lopun aikaa meillä köllötellään vaan ja tutkitaan lähiseutua kotosalla. Ehkä osin purjeveneestäkin käsin.

Niin ja sellainen on päätetty, että otetaan Tatu ja Patu Helsingissä -kirja kainaloon ja pidetään Helsinkipäivä kulkien kirjan kohteesta toiselle. Ja tietty syödään jätskiä. Kuopuksen suussahan kirjan nimi on kääntynyt muotoon "Tatupatu läski". Johtuen tuosta Jori-serkun hoyryävän Jätskisalkun suuresta ja viihdyttävästä osasta seikkailua.

Jos pystyt ohitamaan linkin otsikon ärsyttävän Voimaannutus vouhotuksen, niin lukaise TÄÄLTÄ, Ihania kesälomavinkkejä. On muuten erittäin painavaa asiaa.

Tahatonta ja tahallista

Vaikka viimeiset kaksi vuotta on tosiaan olleet rankat, niin totuuden nimissä täälä on kyllä myös naurettu ja paljon. Siitä on pitäneet huolta meidän halikiilat. Esikoinen on mainiossa iässä, hän suoltaa tahatonta ja tahallista standuppia. Kuopus sen sijaan on varsinainen ääniefektikone, siinä missä esikoinen alkoi sanailla jo kymmenkuisena, hän on vasta innostunut sanoista ja mieluiten ilmaisee itseään elein ja äänin. Hänessäkin koomikon vikaa, putoaa akselille mimiikka - Mr. Bean. Molemmat lapset ovat kaikenkaikkiaan niin hymyileväisiä ja eläväisiä, että vaikka välillä arki pahasti uuvuttaa, eikä ole jaksettu kulttuurin parissa tuulettumassa käydä, niin kotisircusta on kyllä riittänyt.

Tänään aamulla, kun valoa riitti, tehtiin aamulla hätäinen kotikuvaus Jujun juttuihin. Niitä löydät täältä.

Hei, me upotaan!

 
Ainakin yks meistä viihtyi remontin keskellä (ja sai valitettavan paljon aikaiseksi)

 Uudet ja vanhat keittiökoneet olohuoneessa rintarinnan.

Joissain vaiheessa, koko kuopuksen odotuksen ja elämän kestänyttä remonttia, aloin miettiä että mitä ihmettä me oikein ajateltiin. Jos nyt mitään ylipäätään ehdin miettiä. Koko ajatus salpaantui siinä sekämelskassa ja enimmäkseen ryntäilin paikasta toiseen koittaen pitää jälkikasvun elävien kirjoissa. 

Me ei kyllä yhtään tajutttu mihin ryhdyttiin. 

Tuossa loppusuoran vasta häämöttäessä elämä alkoi olla jatkuvaa selviytymistaistelua: Kun kaksi pientä lasta pyörii jaloissa, betonia valetaan yöllä. Kun puusepän aikaataulu heittää kahdella kuukaudella ja ruokaa laitetaan ulkosalla, palaa siinä moni muhennos pohjaan. Kun koko kellarikerros on tyhjennetty putkiremontin ja asbestinpoiston tieltä, ylläkko ja kaapit tyhjennetty putkinousujen tieltä, on koko muu talo täynnä ylimääräistä tavaraa.  Kun koti on kuukaudesta toiseen kuin pommin jäljiltä, vaikka kuljet koko ajan  koukkien tavaroita, kuin virkkuukoukku. Kun remontti ei etenekään kuten suunniteltu, vaikka kaksi ihmistä painaa koko hereillläoloaikansa, sitä jossain vaiheessa vaan toivottomuus alkaa vallata mielia-alaa.

Jossain vaiheessa aloin ajatella, että me upotaan.

Nyt on kellarikerrokseen tehty uusi huone (sen seiniä on tosin nyt revitty putkitöiden vuoksi), taloon on tehty kaksi katosta, koska lämminvarasto muuttui sisätiloiksi, eikä vaunuille, pyörille jne ollut enään paikkaa. Etupihan kiveystä tehtiin kaksi kesälomaa. Asbestista ei tarvitse enään kantaa huolta, se on nyt purettu. Patteriverkko ja käyttövesiputket on uusittu. Itse suunniteltu puusepän vamistama keittiö on paikallaan. Vielä on banaanilaatikoita nurkissa ja kellarikerron mullin mallin. Kaiken uurastamisen jälkeen  hyviä asioita on alkanut tapahtua.

Hei, me selvitään tästä.

Leikkiä ja syliaikaa

Sillä on muistamisen arvoista, 

että se, mikä on sinun arkesi,

 on lastesi ainutlaatuinen lapsuus.

Takki oli eilen vähän tyhjä. Kaiken puurtamisen ja loppuunsuorittamisen jälkeen tilaisuus avata putiikki, saada palautetta ja eväitä jatkaa sanan mukaisesti vesittyi. Viikonloppuun oli osunut vielä hautajaiset ja Tampereen reissu. Ensi lamaannuksesta selvittyäni kartoitin kentän, tein löyhän etenemissuunnitelman, jota en edes kirjannut ja päätin laittaa jäitä hattuun, levätä ja malttaa mieleni. Tämähän on vain harrastus, eikä tarkoitus ole alkaa rypistelemään otsaansa!

Niinpä laitoin hetkeksi pillit pussiin (kaikkihan on nyt toistaiseksi tehty tuoterintamalla) ja siivosin olohuoneen(!!) naskaleista, pyöränkumipussukoista, matonkuteista, vahalangoista, puuhelmistä, luonnoksista ja siitä epämääräisestä silpusta, joka minulta ainakin syntyy aina runsaasti oheistuotteena. Todellakin tarvitsen työtilan, mietin siinä kiikutellessani sitä tavaraa edestakaisin.

Mutta nyt pidän lapsiani sylissä,  katson puutarhaohjelmia, leikin, paistan mohveleita, kuten tytär sanoo, hoidan puutarhani kevätaskareita ja juon pitkiä lattekahveja pullan ja ystävien kanssa. Eli sitä, mitä äitiyslomalla suuri osa ihmisistä ilmeisesti pitää normaalina.


Katsotaan montako päivää maltan, ennenkuin päiväuniajat menee taas hektisesti koneen ääressä.

Unettomia öitä ja tahattomia rastoja

Mies lähti taas reissuun ja yöt lähti taas samantien uuteen laskuun, kun en pysty yksin olemaan johdonmukainen vauvalle. Ensimmäisen yönä vauva kitisi esikoisenkin  hereille ja siinä minulla sitten oli kaksi väsynyttä lasta hereillä kello 4.30. Tehokkaasti he sitten häiritsivät toisiaan, eikä kukaan pystynyt vaipumaaan uudelleen uneen  pitkään aikaan, Jouduin ottamaaan rinnalle. Harmitti vietävästi, sillä vauva oli niin monta kertaaa nukahtaa omin avuin ilman rintaa, mutta en vaan voinut valvotttaa enään esikoista, joka omasta sängystään kyseli, miksi pikkuveli ei nuku.  Vaan  kuinka ollakaan esikoinen pomppasi silti kello seitsemän ylös.

Seuraavana yönä en enään uskaltanut pysyä metodissani tassutella vauva takaisin uniin, vaan nostin sängystään rinnalle aina kun heräsi. Neljästi vauvan vuoksi, neljästi esikoinen tohisi minut hereille. Mieli ei oikein rauhoittunut nukkumaan siinä välissä. Uniohjaaja, jonka piti tulla meitä opastamaan viime viikonloppuna oli sairastunut ja perui.

Olen laskenut riman ihan nilkkoihin asti. Pyykit on ollut nyt kolmatta vuorokautta pestyina koneessa, Osan ruuanlaitosta olen ulkoistanut Saarioiselle sekä Hippi-lastenruokavalmistajalle ja hmmm... tukkaani on tullut valtava rasta ja velourpöksyni ovat jo kolmatta päivää niin ruokamössössä, että ulos mennessä on käytettävä pitkää takkia.

Mut noi lapset, ne on pelkkää aurinkoa!

Odotan Neni -tätiä Tampereelta saapuvaksi kuin palkkapäivää.

Tähän sopii tämä video.

Uusi huone

Huone yläkuvassa niin kaukaa, kuin huoneessa pääsin peruuttamaan. Alakuvassa ollaan jo ulko-ovella, joten suurensuuri tämä huone ei ole.

Kolmen saman kokoisen vaakaikkunan verhoiksi tuli ohutta läpikuultavaa pellavaa.

Puusepälllä teetetty tukeva integroitu hylly kannattelee kirjoja ja raskasta, kaunista vanhaa ompelukonetta, joka oli odotellut varastossa vuosikaudet aitiopaikkaa.

Olen aina pitänyt raakalaudan päälle valetusta katosta. Vanhan autotallin katossa oli kaikenlaista kouluua ja naulaa. Paikkailtuamme rujot kolot tuli katosta siisti pelkällä maalilla.

Laatikoiden päälle tiilisyvennykseen tulee vielä hyllytaso samaa sävyä peräseinän puusepällä teettämämme kirjahyllyn kanssa.

Vallitsin pehmeitä ja lämpimiä tekstiilejä kontrastiksi karheille seinille, jotka halusimme säilyttää. Pelkäsimme kellarihuoneen olevan pimeä, joten takaseinää lukuunottamatta kaikki sävyt ovat valkeita. 

Uusi huone on jo näyttänyt tarpeellisuutensa: Siihen on majoitetu jo monet vieraat, sen viileyteen paettiin kesäkuumilla, siellä on otettu nokosia, ja nyt viimeisimpänä, siellä nukuin vauvan kanssa kun nukkuminen yläkerrassa muuttui mahdottomaksi. Viimeiset kolme yötä nukuin siellä esikoisen kanssa, kun isä piti vauvalle tasssuttelu-unikoulua yläkerrassa, minäkun en mitenkään pystynyt kovettamaaan itseäni saatikka jaksanut hoidettuani yöt yksin 8 kk. Nyt on uusi sävel löytynyt onneksi nukkumiseen: 30 minutin pätkien sijaan poika vetelee kahdeksankin tuntia. 

DIY - Tee se itse vinkki

Ihmisiä, joiden seurassa

viihdyt, voit tehdä itse.

Kotimiehinä

Mies lähti työmatkalle. Etukäteen oli mietitty, miten siitä selvitään helpoimmiten. Olin siivonnut huushollin etukäteen ja mies oli tehnyt viikon ostokset valmiiksi.  Middag.fi:stä tilattiin valmis kolmen päivän lounaspaketti, joka saapui maanantai iltana. Siitä pakastettiin loppuviikoksi.

Mutta kaikkeen ei voi varautua: Esikoinen, jo viikon flunssainen, rupesi kehittämään korkeaa  kuumetta jo edellispäivänä ja kuopus oli väsyneen oloinen, Haroi korvaansa ahkeraan ja kitisi. Aaaargh! Miksi, miksi juuri nyt!

Tiistai aamuna pohdin pitääkö lähteä lääkäriin, mutta terveyspalveluissa neuvotttiin, että saattaa mennä pieni korvatulehdus ohi itselläänkin, että huomaan kyllä sitten kun on lähdettävä lääkäriin. No hyvä siis, lepäillään vaan kotona.

Aamupäivän itselläni oli kokoajan vähän tunkkainen olo kun en päässyt ulos: lapset tuntuivat nukkuvan vuorotellen, enkä näin ollen voinut lähteä edes itkuhälärin turvin haravoimaan. * Iltapäivällä olen jo ihan sinut pyjamapäivän kanssa.

Lapset ovat kipuilustaan huolimatta kuin enkeleitä. Tehdään kivoja juttuja ja katsotaan lastenohjelmia ja pelataan tuhat peliä. Ohessa saan jopa kirjoitettua tätä postausta (,joka minun piti siis julkaista jo eilen. Mutta nyt on jo torstai, ja istun tässä vähänn sekopäisenä, kun eillinen ja etenkin viime yö oli niin karsee).

Tiistai iltana kuunneltuani muutanaa ystävääni jonka vauvalla on ollut korvatulehdus päätin, että lapset sittenkin lääkäriin.

Onneksi vein, molemmilla oli pitkittyneen flunsssan seurauksena korvatulehdus, eikä lääkäri antanut vaihtoehtoakaan, vaan antibiootit napsahti. Lääkäri-apteekkireissu oli yllättävän uuvuttava kaikille kolmelle. Vielä kun minä keksin, että nyt kun liikkeellä ollaan ostetaan vauvalle samalla parempi hattu, ettei vaan saa siksi vetoa korviinsa. Koko päivä oli sitä samaa, että vauva ei pystynyt olemaan makuuasennossa, vaan sitä reppanaa piti kannatella koko ajan, esikoinen taas esitti solkenaan kaikenmaailman toiveita ja vaatimuksia, kepposteli ja kiukutteli tylsyyttään koko päivän. Oli pakko ottaa käyttöön "tonttukortti ja joululahjat". Lokakuun lopussa! Olinko eka äiti tässä maassa tänä vuonna?) Keinot vaan loppu sen riiviön kanssa. Mietin miten eilen kirjoittelin sulosanoja hänen vauvakirjaansa siitä miten avulias ja kypsä hän on. Mikä kontrasti!

Keskiviikko ilta oli jo ihan kaoottinen ja viime yönä sain unta ehkä neljä tuntia. Ehdin aaina juuri asettua sänkyyni, kun jompi kumpi parkui. Vauva parka ei saanut millään unta tukkoisuudeltaan ja kivultaan ja esikoinenkin heräsi itkuun viidesti ja päätyi aamuyöstä sänkyyni.

Nyt vauva nukkuu tuolla antibioottinen ansiosta väsymystään pois, esikoinen on naulittu DVD.llä sohvaan ja minä vihdoin istun tässä lattelasini kanssa, mutta: Viime yön perusteella ehdotan uutta kansainvälistä liputuspäivää: yksinhuoltajien päivä. Kyllä taas nostin hattua kaikille niille, joille tämä on arjen peruskauraa.




* Esikoisen mielestä on nimittäin suorastaan hauska mennä päikkäreille kun sanon, että "äiti on pihatöissä, kun heräät sanot tähän että olet herännyt". Välillä piipahdan sisällä kurkkaamassa, että hän tosiaan vielä nukkuu.

Kotipäivä

Perjantaisin olen molempien lasten kanssa kotosalla. Niille päiville on tähän asti riittänyt kaikenlaista neuvolareissua ja syyskengän metsästystä, mutta tänään on vihdoin sellainen kotipäivä, kun pumpulikuvitelmissani kuvittelin näiden olevan: Pelataan ja leivotaan, ulkoillaan ja ollaan vaan.

Muina neljänä arkipäivänä viikossa tytär käy englannin kielisessä päiväkodissa. Täytyy sanoa, että järjestely on hyvä. Ja myönnettäköön, että asenteeni päivähoitoa kohtaan on kyllä heittänyt kuperkeikan sen jälkeen kun tytär aloitti kaksi vuotiaana päivähoidon.

Ennen lapsia en voinut millään käsittää sellaista kuviota, että vanhempi on vauvan kanssa kotona ja esikoinen päivähoidossa. Kuvittelin niiden esikoisten kokevan itsensä hylätyksi ja ihmetelin, miten vanhemmat raaskivat laittaa lapsen päiviksi hoitoon. Nyt ymmärrän. En millään voisi tarjota tytölle sellaista touhupakettia ja sosiaalisia puitteita kotosalla. Riitelyksi menisi ja kolttosten tekemiseksi pitkästyessä, kun äiti vaan kaiket päivät istuu imettämässä, nukuttamassa vauvaa ja sinkoilee siinä välissä tekemässä kotitöitä. Iso hatunnosto niillle jotka selviävät kunnialla kaikesta siitä useamman lapsen kanssa. Meille kolme päivää kotosalla on passeli.

Voisin kirjoittaa tästä pitkästi, mutta tälläinen ei vetele, että toisella kädellä vaan kokoan magneettinaamoja lapsen kanssa. Vauvakin heräilee, joten So long!

Poikkkeutilasta toiseen

Pikkuinkkarit aarteenmetsästyksen jälkeen saalista jakamassa.

Kolmas kynttilä piilottelee jossain muiden takana.

Huojuntaa äärilaidalta toiselle. Sitä tämä kesä on ollut. Joko on painettu aamusta iltaan hommia kuin viimeisät päivää tai sitten on juhlittu. Katsoin kalenterista, että kuuden viikon sisällä olemme pitäneet kolmet isot juhlat: Kastajaiset, vuotuiset puutarhajuhlat ja tytön kolmivuotissynttärit. Sen lisäsi on tietysti käyty muidenkin juhlissä kesä kun on.

Voiko tänä postauksen tunnisteeksi edes merkitä "arki?" No nyt tilaan vähän rauhallista arkea tähän väliin, muuten alkaa kakku maistua puulta...no alkaisikin!

Niin on muuten mielialanikin vispannut aallokossa. Jonkinlaista oirehdintaa lienee menen muutamassa minuutissa ärtymyksestä hellyyteen tämän pesuaani kanssa.

Siskonrakkautta

Isosiskolla riittää rakkautta, eikä mustasukkaisuuden häivääkään ole havaittu. "Saanko silittää?", "Saanko halia?", "Iiiiiihana Pikkuveli!", "Se TYKKÄÄ minusta!!", "Onko se MUN Pikkuveli". "Tykkääkö Pikkuveli tästä?" kysyy hän ja tarjoilee milloin lelujaan, milloin herkkujaan tai ihan vain pohtii haluaako Pikkuvelikin katsoa Muumin jne.

Pohdimme etukäteen paljon, miten ainokaisen aseman menettämistä pehmennetään. Pelkäsin, että sattuu ihan vaaratilanteita, ja että eläväinen esikoinen tuppimassa ja hyppimässä syliin on mahdoton yhtälö kipeän sektiohaavan vuoksi. Kaikki pelot ovat olleet kuitenkin turhia  ja ilmeisesti konstit ovat toimineet:

-Ensimmäisiksi sairaalan perhehuoneessa viettämillemme öille oli Tytölle mieluinen yöpaikka Serkkupojan luona. Toisena päivänä hän saapui sairaalaan onnea säteillen. Kotiinlähdön pienoinen "Mutta minulla on ikävä, en halua vielä!" -protesti selätettiin sillä, että isä lähti saattamaan ja  käymään jäätelökioskilla.
-Pikkuveli toi tullessaan Isosiskolle lahjan
-Esikoinen on huomioitu kaiken aikaa ensin
-Näytin hänelle sektiohaavan, jotta hän ymmärsi, että äidin vatsassa on iso pipi.
-Häntä on käyty riehuttamassa Hoplopissa ja seurakunnan liikuntakerhossa
-Hän on mennyt nukkumaan ennen vauvaa, joten hän ei ole tainnut vielä hoksata, että koko muu perhe nukkuu samassa huoneessa.
-Hän on saanut aamuisin heräillä rauhassa omaan tahtiin ja mennä sitten päiväkotiin, jossa saanut purkaa energiaa ja olla hänelle niin tärkeiden ystävien kanssa.

Suuri muutos tämä on kuitenkin, ja olemme huomanneet, että vaikka pikkuveljeä vaalitaan kuin kruunun jalokiveä, niin uhmaikäisen kiukkukohtaukset äitiä ja isääkohtaan ovat kyllä voimistuneet ja rajoja kokeillaan ahkeraan.

Kaksi suurinta lahjaani

 

Hän syntyi huomaavaisesti hyvissä ajoin jo tiistaina, että ehdin toipua äitienpäiväksi.

 

Tässä ne ovat, kaksi suurinta lahjaani: Terveenä ja täydellisenä syntynyt poikani ja hänet mitä hellimmin (nenä ruvella) vastaanottanut touhukas tyttäreni 2.8 vuotta.

 

Tähän äitienpäivään ei enempää sanoja tarvita.

 

Rakkautta teillekin kaikille!