Siskonrakkautta

Isosiskolla riittää rakkautta, eikä mustasukkaisuuden häivääkään ole havaittu. "Saanko silittää?", "Saanko halia?", "Iiiiiihana Pikkuveli!", "Se TYKKÄÄ minusta!!", "Onko se MUN Pikkuveli". "Tykkääkö Pikkuveli tästä?" kysyy hän ja tarjoilee milloin lelujaan, milloin herkkujaan tai ihan vain pohtii haluaako Pikkuvelikin katsoa Muumin jne.

Pohdimme etukäteen paljon, miten ainokaisen aseman menettämistä pehmennetään. Pelkäsin, että sattuu ihan vaaratilanteita, ja että eläväinen esikoinen tuppimassa ja hyppimässä syliin on mahdoton yhtälö kipeän sektiohaavan vuoksi. Kaikki pelot ovat olleet kuitenkin turhia  ja ilmeisesti konstit ovat toimineet:

-Ensimmäisiksi sairaalan perhehuoneessa viettämillemme öille oli Tytölle mieluinen yöpaikka Serkkupojan luona. Toisena päivänä hän saapui sairaalaan onnea säteillen. Kotiinlähdön pienoinen "Mutta minulla on ikävä, en halua vielä!" -protesti selätettiin sillä, että isä lähti saattamaan ja  käymään jäätelökioskilla.
-Pikkuveli toi tullessaan Isosiskolle lahjan
-Esikoinen on huomioitu kaiken aikaa ensin
-Näytin hänelle sektiohaavan, jotta hän ymmärsi, että äidin vatsassa on iso pipi.
-Häntä on käyty riehuttamassa Hoplopissa ja seurakunnan liikuntakerhossa
-Hän on mennyt nukkumaan ennen vauvaa, joten hän ei ole tainnut vielä hoksata, että koko muu perhe nukkuu samassa huoneessa.
-Hän on saanut aamuisin heräillä rauhassa omaan tahtiin ja mennä sitten päiväkotiin, jossa saanut purkaa energiaa ja olla hänelle niin tärkeiden ystävien kanssa.

Suuri muutos tämä on kuitenkin, ja olemme huomanneet, että vaikka pikkuveljeä vaalitaan kuin kruunun jalokiveä, niin uhmaikäisen kiukkukohtaukset äitiä ja isääkohtaan ovat kyllä voimistuneet ja rajoja kokeillaan ahkeraan.