Aakkoskortit

Sunnuntaina myyntiin tulevien aakkoskorttien ensimmäinen erä alkaa olla koossa. Tänään odotan vielä saapuvaksi yhtä lähetystä. Kaikkia kirjaimia en ehtinyt vielä suunnitella ja piirtää valmiiksi, mutta 19 yleisimmällä kirjaimella pääsee jo aika pitkälle. Niistä saa jo monta pientä Ellaa, Iivaria, Leaa, Akselia, Tittaa, Inestä ja Antonia nimensä pisteltyä vaikka huoneen tauluksi.

Aivolepuutus

Mies lähti työmatkalle Bangkokiin.  Minä jäin rannalle ruikuttamaaan hirviökammoisen 3.5-vuotiaan ja 8-kuisen kanssa. Jälkimmäinen on viimeiset 2 kuukautta herännyt 6-10 kertaa yössä  (yleensä sen kymmenen) totuttuaan sitkeän korvatulehduksen aikaaan ympärivuorokautiseen palveluun.

Saatuani lapset eilen nukkumaan (tai siis se toinenhan pitää alkuyöstä käydä nukuttamassa noin 20 minutin välein uudelleen) rupesin näpertelemään pöydälle jääneistä hamahelmistä lumihiutaleita. Varmaan jokin stressireaktio...

Unikoulua on tiedossa kun mies palaa kotiin. Jos saatais vaikka unet rauhoittumaan ennen kuin hän taas sitten viikon päästä lähtee.

Toistaiseksi kuitenkin vielä häntä pystyssä täälä ja hyvissä voimissa. Pakottauduin tänään ottaan päikkärit minäkin, vaikka olis kyllä ollut muutakin tekemistä. Sehän ei  tekemällä lopu.

Jaaaa määä-ä toi-vo-o-tan rentoa viikkoa itse kullekin säädylle!

Intiaaniteltta

Tämä maja syntyi käytännön toimien inspiroimana. Nimittäin mantsuurian jalopähkinäpuumme kasvaa noin kaksi metriä joka suuntaan vuosittain ja sen leikkaaminen on yksi riesa. Mutta se tuottaa hienoa piiiiitkää riukua. 

Mies sahas. Sen jälkeen minä:

Valitsin parhaat riuút. Sidoin ne yhteen.

Ompelin toissakesäisten häiden pöytäliinoista (eli Ikean kahden euron lakanoista) telttakankaan.

Kiinnitin nauhat reunoihin. Ja kietaisin rimojen ympärille. Korkeutta on niin että aikuinen voi vaivatta seistä keskellä.

Eipä maksanut kuin vaivan. Saa unohtaa sateeseen.

Tälläinen kesämuisto tuli mieleen, kun löysin tänään tämän kilpailun. Liian myöhään, ilman muuta olis osallistuttu meidän inkkariteltalla! Paitsi että taidan olla yli-ikäinen. sekin vielä. Mutta menkääpä äänestämään hauskin maja!

Minä ja spray

Kulahtanut keittiömme, jonka pöytätasot vaihdettiin 
sisään muuttaessa ja jonka kaapistot on jo kerran maalattu ensiapuna.

Se alkoi siitä kun spraymaalasin isältä saamani puu(jälkitelmä?)pintaisen television.
Sitten ruman polkupyörän.

Sen jälkeen minä ja spray ollaankin oltu erottamattomat. Pöydänjalkoja, keittiön kaappeja, koriste-esineitä, paikkamaalausta, pinnasänky jne...

Minulla on aina varastossa mustaa ja valkoista sprayta sekä mattana että kiiltävänä. Niin ja tummanruskeeta johtuen siitä, että talon ulkopuolen korosteväri on tummanruskea ja jotain pitää aina fiksata sieltä täältä!

Miehen mielestä suhteeni spraymaaliin on vitsi. Ylipäätään hän ihmettelee joskus, voisimmeko joskus hankkia jotain, jota ei tarvitsisi tuunata, korjata, parannella tai jollain tapaa sopeuttaa juuri meidän tarpeisiimme. Jotain jonka voisi vain kantaa sisään paikalleen. Tömps!

* * *

Tässä viimeisin prayaus: kuhmurainen ikäloppu astianpesukoneemme ei tullut enään hankaamalla valkoiseksi. Ja eri sävyä valkoinenkin se oli kuin kaapistot. (Nekin nuhjuiset ja jo kertaalleen spraymaalatut kahdeksan vuotta sitten) Sprayasin koneen yläpaneelin ja kiinnitin sen alle liitutaulukontaktimuovin. Tällä mennään keittiöremonttiin asti. Siellä se häämöttää horisontista, kunhan edellisistä rempoista ensin vähän toivutaan.

Kierros etupihalla

Kaiken kyykkimisen ja rutinan jälkeen, voi miten suloiselta tuntuukaan että liuskekivet ovat nyt paikoillaan ja ensi kesänä saa vain istuttaa kasvillisuutta ja asetella kiviä "fenshui asemiinsa"! Iltaisin kun lapset on saatu nukkumaan hiivin etupihalle kuljeskelemaan ja nautttimaan näkymästä.

Saanen kierrättää teitäkin vähän etupihallamme! Kivien välistä irtoaa vielä kivituhkaa kiviä tuhrimaan, mutta ummistakaatte siltä silmänne!

Hullaannuin vähän kuvatessani enkä malttanut karsia kuvia. 

Tässä vielä kuvia ongelmakohdasta, joka vaatii vähän kasvillisuutta 

ja aikaa kätkekseen kaivojen kannet.

Puutarhakesä/ Patio ja postilaatikko

Vihdoin päästiin tekemään patiota. Sama rulianssi samat pohjatyöt. Mies kiitteli, että hyvä oivallus, että keksin, että etupihalle tehdään keinun paikka. Tuntui mukavalle. Kiitosta ei koskaan liikaa.

Minä sain siinä ohessa (oheisprokkishan pitää aina olla!) häälahjaksi saamamme komean postilaatikon asennetuksi arvoiselleen paikalle ja vanha muovinen jouti lasten leikkeihin. Olin tyytyväinen keksittyäni upottaa se muuriin.

Puutarhakesä/ Kivipolku

Kuten aikaisemmin kirjoitin, koko touhu alkoi sadevesikanavista. Ne valettiin itse suoraan maahan tarkoitusta varten muotoiltuun uraan. Itse kourun aikaansaaminen tuotti päänvaivaa, mutta sitten keksin käyttää sellaisia kaksimetrisiä kellukepötköjä, joita lapset käyttävät uimaleikeissään. Mies kääri ne elmukelmuun ja ne upotettiin aina kahden metrin pätkissä märkään sementtiin. Avot!

Etupiha on ollut riesa siitä asti kun muutimme tänne kahdeksan vuotta sitten. Se on kaivettu moneen kertaan syystä jos toisestakin ja yhtä monta kertaa olen siihen istuttanut nurmikonsiemenen. Mutta ei. Varjoisa pihan puoli, kova kulutus ja tiiviiksi tamppaantunut maa ovat tuhoontuomittu nurmikonpohja. Niinpä nurmikko saa nyt olla ja kokeillaan muita ratkaisuja!

Kun vesikanava oli valmis ja vesi juoksi iloisesti räystästynnyriltä uuteen kaivoon, (mikä ilo tyttärelle!)  lähetettiin vain toive universumiin, ettei talven routa tulevina vuosina murtaisi betonista kourua.

Homma jatkui: Mies teki pohjatyöt. Tasoitti maan patiota ja polkua varten. Onnistui säästämään 

kasvillisuuden (!!), jonka sittemmin rajasin mukulakivin. Minä leikkelin pohjakankaan paikoilleen ja piirsin polun linjat. Hän kantoi tonnikaupalla sitä pohjustushiekkaa 5 cm kerrokseksi. 

Sitten kiveämään. Polku eteni hitaasti. Aluksi käännettiin yhdessä joka kivi monta kertaa. Etsittiin täydellisiä muotoja.  Pelättiin, että ei tule valmista tänä kesänä tällä vauhdilla. oli näet muutama muukin homman poikanen ohessa kesken. 

Oli arvioitu, että homma olis kahdessa viikossa valmis.  Ehkä joskus ennemuinoin ilman lapsia, mutta nyt...hohhoijaa. Minä kävin lastenhoidon lomassa seisomassa vieressä. Ja ryntäsin apajalle heti kun edes pienempi torkkui. Tein aina sen aikaa kun hän viihtyi sitterissä vieressä hyörintäämme katsellen. Ja tietysti juoksin esikoisen tarpeiden perässä. Podin kateutta, kun mies sai keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. 

Välillä koitin asetella päivisin Miehelle iltaa varten kivet valmiiksi sen kuin vaan junttasi töistä tullessaan syvälle asennushiekkaan, Kohtalaisen kokoisia onnistuin liikuttelemaan, mutta  Mutta 80 centtiä leveät kivet painoivat niin paljon, etten saanut niitä liikahtamaankaan. Välillä piti siis pyytää Mies laittamaan tasapainon vuoksia isoja väliin. 

Voi miten silmää hiveli, kun se polku tuli valmiiksi!  metria 80 centtiä leveää vesikourun reunustamaa  kivipolkua! Vielä tarvitaan vähän mielikuvitusta näkymästä nauttiakseen, sillä ympäristö on vielä pelkkää hiekkakasaa ja multaa. 

Kierrätetty puutarhapöytä

Niin kiire ei koskaan ole, ettei jossain välissä ehtisi vähän tuunata!

Tämä pöytä syntyi 20 minuutissa, kun materiaalit oli jo valmiina. Tarvittiin vain:

• Vanhasta Ikean kalusteesta säästetyt pyörät
• Roskalavalta löytynyt (työmaalla käytetty?) rouhea taso,
  jonka Mies joutui taas raahaamaan kotiin käskystäni. 
• Ruuveja, kättä säästävä Makita tai ruuvimeisseli
• Päivänokosilla uinuva vauva
• Pikkukakkosta tuijottava leikki-ikäinen

Kaksi viimeisintä kohtaa taitavat olla oleellisimmat, kaiken muun voi soveltaa.