Ymmärtääkseni tutustumiskäynnit synnytyslaitoksille tavataan järjestämään päiväsaikaan rauhallisissa merkeissä ja ryhmässä. Mutta kohtuni on eri mieltä. Kohtuni mielestä tutustumiskäynnille hyvä ajankohta on kello puoli kaksi yöllä, supistusten tullessa viiden minuutin välein kuukautiskivun saattelemina. Puoli kahdelta herätän siis miehen. Pyydän avaamaan puhelimen siltävaralta, että sairaalaan päästyäni päälaki jo vilkkuu. Näin uskon supistusten alettua tihentyä jo puoli kahdeksan jälkeen. Ihan keskenäni menen taksilla. Mies jää nukkuvan esikoisen kanssa kotiiin.
Lähtiessä soitetaan Kättärin päivystävään numeroon, sillä siellä on esikoinenkin päivänvalon nähnyt ja kerrotaan että viikolla 34 mennään ja tältä tuntuu. Saadaan ohjeet tulla kättärille, mutta kohta saadaankin soitto, että meneppäs Naisten klinikalle sittenkin. Käsilaukkuun tempaistaan muovikassi, koska huonoakin tekee.
Naistenklinikan kätilöt ovat yhtä ihania kuin Kättärilläkin aina. Laitetaan vatsa piuhoihin ja katsellaan miten supistuskäyrät piirtyvät. Lapsen sydän pompottelee hienosti siihen käyrälle myös. Vaihdetaan tekstarit miehen kanssa. Sitten otetaan muutama näyte, tehdään tutkimuksia ja ultrataan sekä kohdunsuu, että lapsi. Ei synny ei, sattuu vaan. Neljältä saan Litalginin suuhuni ja pääsen lähtemään kotiin. Kotiin päästyäni supistelee ja jomottaa kyllä yhä, mutta nukun kerrankin aamuun asti käymättä sataa kertaa vessassa. Makaan puoli kahteen asti sängyssä ja vannotan itseäni, etten tee mitään, mikä saa supistukset taas yltymään ja vaarantaa ensi yön unet.
