Ihan ku treffit

Lapsen enkkukoulu, uusi päiväkoti, järjestää grilli-iltamat, joissa on mahdollisuus tutustua koko joukkoon lapsia, ohjaajia ja muita vanhempia.

Normaalisti vetäisisin farmarit jalkaan niinkuin ja pusakan päälle ja siinä se. Nyt en kuitenkaan mahdu yksiinkään farkkuihini ja myllään vaatekaappia kuin viimeistä päivää joka kerta kun lähden puistoa pidemmälle: Koko kesän olen pakoillut trikoomekoissa sitä faktaa, että minulla syksyn tullen ole housuja joihin mahdun. Uusia en enään suostu hankkimaan, sillä näitä kiloja en rupea loppuikääni kantamaan. (Silti olen nauttinut joka iltaisen jäätelöannokseni lasten mentyä nukkumaan.)

Nyt kun tilanne on tämä, enkä ole omillani, ja huomaan, että olen kehitttänyt jopa päiväkodin Barbeque Partyyn valmistautumisesta yhtä monimutkaisen kuvion kuin olisin ensitreffeille menossa.

- Ei turhan näyttävää,
- Ei mihinkään suuntaan provosoivaa
- Ei liian mietittyä (eipä!)
- Ei liioin kotoista tai nuhjuista
- Sellaista jossa on mukava olla

Lisähaasteena on että ulkona vuoroin sataa ja paistaa vuorotellen.

Ja toisin kuin ensitreffeillä,  vaatteissa pitäis myös pystyä imettämään.

Tänään jännittää muutenkin. Onneksi lapseni ei vielä osaa hävetä minua. Kai.

Yllätyksiä kamerassa

Tytär, juuri kolme vuotta täyttänyt, kuvaa ahkerasti. Silläkin uhalla, että kamera hajoaa, annan hänen zoomailla maailmaa. Minusta nämä ovat erityisen kauniita.

Poikkkeutilasta toiseen

Pikkuinkkarit aarteenmetsästyksen jälkeen saalista jakamassa.

Kolmas kynttilä piilottelee jossain muiden takana.

Huojuntaa äärilaidalta toiselle. Sitä tämä kesä on ollut. Joko on painettu aamusta iltaan hommia kuin viimeisät päivää tai sitten on juhlittu. Katsoin kalenterista, että kuuden viikon sisällä olemme pitäneet kolmet isot juhlat: Kastajaiset, vuotuiset puutarhajuhlat ja tytön kolmivuotissynttärit. Sen lisäsi on tietysti käyty muidenkin juhlissä kesä kun on.

Voiko tänä postauksen tunnisteeksi edes merkitä "arki?" No nyt tilaan vähän rauhallista arkea tähän väliin, muuten alkaa kakku maistua puulta...no alkaisikin!

Niin on muuten mielialanikin vispannut aallokossa. Jonkinlaista oirehdintaa lienee menen muutamassa minuutissa ärtymyksestä hellyyteen tämän pesuaani kanssa.

Mustikat omalta pihalta

Lisää arjen pikku iloja. Pitkäaikainen haave, mustikat omalta pihalta ,saattaa toteutua jo tänä kesänä. Niin hienosti kukkivat mustikkapensaat löysin. Olin pitkään ajatellut, ettei pensasmustikan maku peittoa metsämustikoita, ja niinhän se onkin, mutta viimeaikoina olen saanut niin hyviä pensasmustikoita, että ajattelin antaa niille mahdollisuuden. Toinen syy on puhtaasti käytännöllinen: tällä fysiikalla ja aikapulalla ei mustikkametsään kovin usein revetä kyykkimään.

Pikkumies kasvaa vauhdilla ja siskokin on muutamassa viikossa kasvanut ja kehittynyt niin, että tuntuu kuin hä'nen kehityksensä olisi ottanut uuden roolin myötä valovuoden harppauksen. Uskomatonta, että vauvan syntymästä on (jo ja vasta!) kuukausi!

Siskonrakkautta

Isosiskolla riittää rakkautta, eikä mustasukkaisuuden häivääkään ole havaittu. "Saanko silittää?", "Saanko halia?", "Iiiiiihana Pikkuveli!", "Se TYKKÄÄ minusta!!", "Onko se MUN Pikkuveli". "Tykkääkö Pikkuveli tästä?" kysyy hän ja tarjoilee milloin lelujaan, milloin herkkujaan tai ihan vain pohtii haluaako Pikkuvelikin katsoa Muumin jne.

Pohdimme etukäteen paljon, miten ainokaisen aseman menettämistä pehmennetään. Pelkäsin, että sattuu ihan vaaratilanteita, ja että eläväinen esikoinen tuppimassa ja hyppimässä syliin on mahdoton yhtälö kipeän sektiohaavan vuoksi. Kaikki pelot ovat olleet kuitenkin turhia  ja ilmeisesti konstit ovat toimineet:

-Ensimmäisiksi sairaalan perhehuoneessa viettämillemme öille oli Tytölle mieluinen yöpaikka Serkkupojan luona. Toisena päivänä hän saapui sairaalaan onnea säteillen. Kotiinlähdön pienoinen "Mutta minulla on ikävä, en halua vielä!" -protesti selätettiin sillä, että isä lähti saattamaan ja  käymään jäätelökioskilla.
-Pikkuveli toi tullessaan Isosiskolle lahjan
-Esikoinen on huomioitu kaiken aikaa ensin
-Näytin hänelle sektiohaavan, jotta hän ymmärsi, että äidin vatsassa on iso pipi.
-Häntä on käyty riehuttamassa Hoplopissa ja seurakunnan liikuntakerhossa
-Hän on mennyt nukkumaan ennen vauvaa, joten hän ei ole tainnut vielä hoksata, että koko muu perhe nukkuu samassa huoneessa.
-Hän on saanut aamuisin heräillä rauhassa omaan tahtiin ja mennä sitten päiväkotiin, jossa saanut purkaa energiaa ja olla hänelle niin tärkeiden ystävien kanssa.

Suuri muutos tämä on kuitenkin, ja olemme huomanneet, että vaikka pikkuveljeä vaalitaan kuin kruunun jalokiveä, niin uhmaikäisen kiukkukohtaukset äitiä ja isääkohtaan ovat kyllä voimistuneet ja rajoja kokeillaan ahkeraan.

Kelmiäidin konstit

Koska olen juonitteleva ja laskelmoiva äiti-kelmi, olen muuttanut Maisan Maisyksi ja kielen englanniksi lapsen katsottua DVD:n noin kaksikymmentä kertaa. Toivon, että yhdistettynä englantia puhuvaan au pairiin strategia toimii. Toistaiseksi lapsi ei ole protestoinut mitenkään.

Halitaanko?

"Halitaanko?" kysyy tyttö
ja tulee kädet ojossa pitäen jo ´halimisääntä´.

"Laitetaanko äidille pampula?" hän kysyy kuusenkäpy käsissään.
Ja sitten jo harjaakin ponnariani.

Ihmeen vähän tukistaa, oikeastaan ihanaa,
hymyilen, kun hän kurkistaa välillä kasvojani.
Hän arvioi kampausta,
"Ei hyvä tämä!", ja jatkaa.

Uusi naapuri

Voi mikä ilo syttyi silmiin, kun naapurista kävivät koiravauvaa näyttämässä! Juuri sopivan kokoinen syliin ja niin pehmeä ...ja vikkelä, että nipin napin sain kaksi kuvaa. Pitkään jälkeenpäin seistiin ikkunassa ja hoettiin "Tahtoisin vielä sitä silittää" Luulen, että oman pihan hiekkalaatikko jää ensi kesänä kakkoseksi ja joudun alvariinsa kotiuttamaan tyttöä naapurista.

Hahhahhaa!

 

Keppihevonen sentään pääsi suoraan suosion harjanteelle. Vanha villasukka muotoitui tytön 2-vuotispäiville. Suitsiinkin oli materiaali katsottuna, mutta ne voi sitten askarrlla myöhemmin, kenties jahka lapelle selviää mitä ne sellaiset suitset on. Nyt mennään inkkarityylillä ja Ihhahhaa raikaa. Itseasiassa lapsi kyllä laulaa hahhahhaa.

Tuunaajan vähältäpiti

 

Mallilla oli sen verran vauhtia liikkeissään, ettemme minä,
kamerani ja syksyinen valo oikein pysytty vauhdissa mukana.

 

Olen vetäissyt esiin aika päivää sitten aloittamani lomakäsityöni sen lepäiltyä puolisen vuotta kangaspussukassa.  Onneksi, itseni tuntien, ryhdyin alunalkaen tarpeeksi isoon nuttuun, niin se ei nyt kohta valmistuessaan ole jo pieni.

Nyt ollaan loppusuoralla. Ainoa vain, että edellisen sovituksen kohdalla tyttö laittoi kädet puuskaan ja ilmoitti "Ei kai!* Pohdin viikon päivät, että mites tässä nyt edetään, sillä kudon iloista hippineuletta päästäni, mitään mallia tai ohjetta minulla ei tähän ole. On pakko saada sovittaa, kun olen vihdoin saanut kappaleet virkattua yhteen!

Päätän siis, että teen pikaisesti rintapieleen jonkin vekkulin hahmon, jolla markkinoin takin. Tyttö on näistä tohkeissaan. **

Niinpä hehkutan rintapieleen kiinnittämääni mustekalaa ja kun sekään ei auta kuulen hämillisen ääneni sanovan: "Saat muumikeksin, kun laitat mustekalatakin päälle!" Mahtavaa kasvatustyötä. Mutta mitäpä sitä ei tekisi, ettei puolivuotta nykerretty naule päädy suoraan kierrätykseen. Ja hiphei: se toimi! Takki vedettiin päälle ja kohta jo heiluteltiin iloisena mustekalan jalkoja. Huh!



* Termi joka liitetään nyt kaikkiin kielteisiin vastauksiin. Pienen itsetutkiskelun jälkeen huomasin, että minähän se niin aika usein sanon: Lapsi kinuaa vaikka toista rusinarasiaa, niin minä aloitan: "Ei kai, yksi rasia riittää..." tms. 

**Mieluiten päälle puetaan juuri "Kalapaita", "Pupumekko" ja tukkaan halutaan "pallopimmi" pinniksi.

Kasvua

Kilometrin matkaan päiväkodilta saa helposti kulutettua tunnin kun kerää kaikki aarteen pussiin ja käy välillä puraisemassa työmaanauhaa.

Taas tuntuu, että elämämme parasta aikaa. Lapsi kasvaa, että kohina käy ja siinä on niin mukava olla mukana.

Hän puhuu jo lauseita, me emme vaan usein tiedä mitä. Hän ilmoittaa kakkahädästä topakasti heti kun kakka on jo housussa. Kysymyksien kohdalla hän nostaa kädet molempien hartioiden kohdalle ja kohottaa kulmiaan samalla kun esittää kysymyksensä yksi tai kaksisanaisesti. Hän on jo piirtänyt ensimmäisen pään, jossa silmät. Valitettavasti permanenttitussilla eteisen oveen. Hän on oppinut myös hyppäämään ilman että jalat nousevat maasta. Opettelen parhaillaan samaa.

Hän on erikoistunut suukkoihin. Niitä saavat osakseen lähes poikkeuksetta kaikki, jotka ovat tehneet tuttavuutta ja hoksaavat kysyä. Älkää silti kuvitelko, että hän tulisi syliinne istumaan!

Pesätarinan jatko ja unirituaali

Tuo yksi poikanen se vain kasvoi ja kasvoi ja emo ruokki sitä. Neljä muuta munaa nökötti pesässä ehjinä, mutta hiljaisina.

Hätäpäissäni sanoin kerran lapselle, joka ei tahtonut rauhoittua nukkumaan, että mennään katsomaan, linnunpesässäkin kaikki nukkuu. Tuolloin lintuset vielä asuivat siellä.

Suhistiin sormi suu edessä ja todettiin, että mennään hipihiljaa mekin nukkuun, ettei poikaset herää. Onnittelin itseäni hyvin hoidetusta nukutuksesta.

Sittemmin emo hylkäsi pesän, jonne (sisältä mädät) linnunmunat jäi ehjinä nököttään. Lapsi ei kuitenkaan luopunut pesästä. Hän näyttää iltaisin "Shhhh" sormellaan ja kuiskaa parvekkeen suuntaan: "Kraa-kraa kukkuu." Nyt siitä on tullut meidän lähes joka iltainen iltarutiini.

Muut vierottavat lapsia tutista, mutta minä joudun kai kohta vierottamaan lapsen linnunpesästä, ettei tarvitse mennä sinne pakkasella joka ilta yöpaitasillaan lumeen seisomaan ja niitä tyhjiä munia (!!!) hyssyttelemään. Naapurit voi jo nytkin vähän ihmetellä, miksi roikotan lasta parvekkeella joka ilta.

Liiskaaja ja ihana kamala etana

 

Tämä on kirjoitus ihanasta kamalasta etanasta, liiskaamisesta ja aikuiseksi kasvamisesta.

Sillä aikuiseksi minun on kai kasvettava. Tälläkin saralla. Aikuisuuteen kuuluu tuholaisten torjunta. On kylmän rauhallisesti asetettava hyötypuutarha ja kukkasen lehdet tärkeysjärjestykseen ennen tanoita. Sillä etanoita, kolokon kokoisia kotiloita, on nyt paljon. Niitä on niin, että jalan alla rutisee vahingossakin.

Tähän asti olen liiskannut etanan vain, jos olen jo epähuomiossa astunut sen päälle. On ollut hoidettava homma loppuun, jotta etanaparka ei jää kärsimään. Minussa elää ötökänkeräilijä, kastemadon väistelijä ja koppakuoriaisen kääntelijä. Joskus arkeni ihan hidastuu, näiden vuoksi. Erityisen haastavaa on työntää vaunuja sadesäällä kun jalkakäytävällä möllöttää vierivieressä kastematoja. Ja pitää tsekata sekä etu, että takapyörien reitit, ettwei matoset liiskaannu.

Mutta etanoiden kanssa on nyt aikuistuttava. Tästä lähtien siis näin:
Toisaalla ihastelen lapsen kanssa etanoita, toisaalla saappaani toteuttaa hirmutekoja.

"Hei kato!"

Nähtävyydetkin löytyy siitä talonnurkilta. Muhkeaa lieroa ihmeteltiin. Seuraavana päivänä jo harjoiteltiin pitämään lieroa ja kotiloa hellästi kädessä. Ensinmainittu kyllä sai vähän turhan tiukkaa rutistusta. Etanan kanssa oltiin jo helliä. Se oli ensin kylmänä kädellä "apua" mutta sitten "nätti".

Kukkapenkkejäni ei säästellä.

Elämänmakuinen

"Valkoiseen rimpsumekkoon puettu lapsi kantaa hymyillen valkovuokot sänkyyn. Tunnelma on harras ja keskittynyt. Otan ojennetut kukat ja täytekakun raikkaana vastaan..."

No ei vaiskaan!

Olin kieppunut sängyssä pitkään pohtien huomaako Mies, että olen hereillä. Kun sitten hiippailen alakertaan näen, että Mies on ulkona Tytär ja valkovuokot kainalossa nousemassa rappuja taloon takaisin. Ampaisen kaksi-kolme rappua kerrallaan takaisin sänkyyn.

Tytär näkee matkalla isän kännykän ja alkaa inttämään Kaapoa. Isä kantaa Kaapoa kitisevän tytön sänkyymme. Tyttö malttaa saa juuri ja juuri ojentaa kimpun minulle ja jatkaa Kaapon vaatimista silmät pikkumyymäisinä kolmioina. Huokaus. No sitä sitten. Sivuutettu äitiparka pääsee onneksi Miehen kainaloon.

Aamukahvin aikana pomppaamme ylös toistakymmentä kertaa.
Lautanen lentää kumoon lattialle ja vastoin painovoiman lakeja puolet rinnuksille ja sitä rataa. Tytär juoksee ja touhuaa onnellisena vaippa paksuna polvissa roikkuen.
Sisään ja ulos lämpimälle terassille. Yhä pyjamassa.
Ruukkumullasta rakentuu rallirata, kun hetkeksi syvennymme Miehen kanssa lehteen.
Kun havahdumme seuraavan kerran on lusikkalaatikon sisällöstä ja kuivakukista asetelmia kuistin pöydällä. Hän on sanoinkuvaamattoman tyytyväinen aamun askareisiinsa. Katselemme Miehen kanssa toisiamme ja ihastelemme tätä Tasmanian täystuholaista.


Kiitos terveestä ja touhukkaasta tyttärestä.
Tämä päivä menee juuri niinkuin pitääkin.