keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kuulennolla


Kaikki tapahtuu nyt rytinällä. Vaikka nämä ovat pieniä askelia ihmiskunnalle, ne ovat suuria askelia täkäläisittäin. Tähän asti Pötkylä on ollut melkoisen liikkumaton nyytti, nyt maailma on alkanut avautumaaan hänelle ja hän maailmalle:

Isän ollessa maailmalla (parhaillaan Bangkok)tehtiin ensimmäinen pitkä kyläreissu Tampereelle. Viisi päivää reissussa ja tavaraa kuin oltaisiin muutettu Siperiaan.

Sielläpä alkoi tyttönen liikkua kellon viisarin lailla ja kas vain on yhtäkkiä aina poikittain sängyssä, kun yöllä herättiin.

Samaan aikaan "löytyivät kädet". Niitä voi tutkiskella puolikin tuntia suu tötteröllä. Mainioita leikkikaluja nuo kädet ovatkin -kulkevat aina mukana!

Yöt olivat melkoista viuhtomista, ja omia ääniäkin ihailtiin yötä päivää. Meno oli öisin sellaista, että oli vaikea tietää oliko hän unessa vai hereillä. Nukuttuani pitkään reippaan pituisia ja rauhallisia yöunia, heräilin vaihteeksi taas joka toinen tunti.

Kaupan päälle kuolaakin tulee siihen tahtiin, että eikös sieltä kohta mahda hammasta pukata, no sekös kitisyttää.

Kotiin tultuamme yöt rauhoittuivat ja saimme rutiineista uudelleen kiinni. Vaikka reissussa oleminen oli rankkaa oli hyvä lähteä liikkeelle, ettei nämä seinät ala kaatua päälle.

PS. pääsin osteopaatille tänään. Tuntuu hurjan hyvältä, taisin saada apua vaivoihini. Kiitos M kun kärritit sen aikaa!

3 kommenttia:

  1. Hyvä, että rutiinit on teitä rauhoittanut! Mutta ainahan reissailu virkistää, vaikka ei varsinaista lepoo ookkaan.

    VastaaPoista
  2. Voi mitä ihania uusia asioita, vaikka kaikki eivät arkea helpotakaan. Kohta teilläkin pitää tehdä turvatarkastelut kodissa, kun neiti lähtee liikkeelle!
    Ihanaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Elämäni matkat: Oikeastaan eilen vasta oli eka normipäivä...syliä syliä, syliä ja siitä se sitten helpotti. Ehkä hän ajatteli, että pidäntästä äidistä kiinni, ettei sekin karkaa kiinaan.

    Nonna: On niin palkitsevaa nähdä kasvua ja muutosta, vaikka siitä sitten seuraisikin levottomia öitä.
    Me ollaan jo saatu testata kodin turvallisuutta (lähinnä turvattomuutta) serkkupojan ja tuttavien lapsien kustannuksella. Kohta on ruvettava portti ostoksille, nuo jyrkät alakerran betoniraput varsinkin on ihan karseet!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.