maanantai 16. huhtikuuta 2012

Keramiikkaa - Kesätauko





Nyt se kesä tulee, sen tuntee jossain sellaisessa paikassa, missä on arkistoituneena tuoksuja, keväisiä ihastumisia, auringon tuoksua iholla, polkevien jalkojen keveyttä. Sinkkukautensa katuihinkin luo pidemmän katseen ja antaa ajan kullata ne vuodet, kun kesäöinä käveli aamuyöstä pitkää siltaa kotia kohti.

Tuntuu käsittämättömältä onnelta, että saa lapsen kanssa möyhiä puutarhassa monta pitkää kuukautta. Ja että Mieskin on kunnon lomalla. Kuusi viikkoa hälläkin!

Ei malta pukea tarpeeksi ja palelee sitten julmassa merituulessa.

Pihatöihinkin piipahdin viikonloppuna. Ai että teki hyvää, siinä unohtui ihan kipeä selkäkin.

* * *

Keramiikkatunnitkin loppui ja syksyllä sitten taas. Tämä kulho sai muotonsa varjoliljan siemenkodasta. Tänään koitetaan hakea vielä viimeiset työt opistolta pois, kun ei sille viimeiselle tunnille milläään päästy.







6 kommenttia:

  1. Luulin jo, että blogi jää kesätauolle. Hämäävä otsikointi =) Sä olet kyllä tosi taitava noissa keramiikkatöissä!!

    VastaaPoista
  2. Kotivalo: no niinpäs oli, mutta päinvastoin, taidan pystyä päivittämään useammin kohta, ja pelkäämättä, että lapsi suistuu rappusiin, kun uusi, vaikkakin käytetty läppäri saadaan liitettyä langattomaan verkoon! lapsi sylissä tässä nytkin näpytän. arvaappa onko nopeet pikku kädet?

    VastaaPoista
  3. Kaunis työ, kelpaa esitellä. Ihanaa on harrastaa, mutta myös tauko on hyvästä.

    VastaaPoista
  4. Pirkko: joo, nyt väliin jotain sellaista, jossa saadaan selkälihakset parempaan kuosiin.

    VastaaPoista
  5. Onpa kaunis keramiikkatyö! Kesää odottelen minäkin, ei kamojen pukemisia ja saa olla ulkona hytisemättä ja kastumatta.

    VastaaPoista
  6. Niina: Kiitos, taitaa tämäkin kesän tultua päätyä sinne ulkosalle.

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.