Se on kuulkaa niin, että se on taito sekin, että löytää sen aidan matalimman kohdan! Monesti olen sen todennut. Monesti olen löytänyt ja siitä vaan kipaissyt yli, mutta kyllä on monta hetkeä, kun aita vaan näyttää kohoavan korkealle joka kohdasta.
Ei se lopputulos välttämättä paha ole vaikka hilpaisisi matalasta kohdasta. Ei aina tarvitse olla suo kuokka ja Jussi, jos seläntakana on muhevaa jokirantaa.
Oikeassa olet! Eihän pyörääkään tarvitse uudestaan keksiä:)
VastaaPoistaNiin just!
PoistaMikä kumma siinä on, että ne jotka menee matalimmalta aina, eivät pidä sitä minään?
VastaaPoistaIhan mielettömät on sinulla kauden värit tuolla aikaisemmassa postauksessa, upeita kuvia ja tykkäsin pöytäliinasta todella paljon. :)
Toivottavasti selkäsi tokenee. Joudun aina silloin tällöin käymään naprapaatilla ja se on auttanut jopa krooniseen tulehdukseen lapojen alla.
Niin, siitä kun menee niin ehtii paljon! Suurin osa asioista elämässä, ei ole niin vimpanpäälle, että suorituksen pitäis olla täydellinen, riittää että kokee ja näkee paljon ja nauttii.
PoistaSe on jännä, että jos ei kärsi saavutuksensa eteen, niin sen itsekin usein kokee tulevan "liian helpolla". Mutta ehkä sen aidan matalimman kohdan parjaaminen on kateutta siitä, että jotkut osaavat tarttua tilaisuuteen ja saavat siten paljon aikaan.
VastaaPoistaNiin, sellaista turhaa luterilaista "Kärsi, kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat" -tyyppistä ajattelua.
PoistaParempi saninta lieneekin "vie mennessäs, tuo tullessas, tee siellä ollessas!"
Aamen!
VastaaPoistaKaikki ei myöskään tule ajatelleeksi, että jotkut pyrkivät aidasti yli kiskoen kivirekeä tai reppu täynnä painavia kiviä. Silloin on syytä iloita jo siitä, että pääsee aidasta yli ollenkaan.
Taiodat olla varustettu suurella sydämellä. Totta on, että ei ole kaikille jaettu samanlaisia kortteja. Ihan silmät kastuu kun ajattelee, millä lailla ihmiset ponnistelevat eteenpäin.
Poista