tiistai 29. maaliskuuta 2011

Mitä helvettiä


Kuvat eivät varsinaisesti liity juttuun. Esimakua Turusta. Tykkäsin.









Kerroin miten tulin raput alas pari viikkoa sitten ja että ei tainnut käydä kuinkaan. No kävi sittenkin.

Viikon kuluttua siitä olkanivel alkoi särkeä ja kipeytyä. Flunssa antoi lisäpuhtia tulehdukselle. Nyt koko kättä jomottaa tauotta. Eilen lääkäri lähetti olkapäihin erikoistuneelle ortopedille, sinne pääsen torstaina. Siihen asti määräsi käden lepoon ja reseptin kanssa kotiin. Panadolia jossa jotain. Koitin sanoa, että Panadol ei minuun tehoa. Lääkäri sanoi, että tällä kyllä lähtee kipu. Koitin vielä inttää, että sen vaurion laadun selviäminen ja TULEHDUKSEN lähteminen olisi se tärkee juttu, että kyllähän nyt tilapäistä kipua kestän.

Apteekissa minulle selvisi mitä tuo niin tehokas aine oli. Morfiinijohdannainen kodeiini. Menee yhtä lailla sikiöön ja aiheuttaa riippuvuutta molemmille, sanoi farmaseutti. (Mutta tulehdukseen hyödytön.) Määrätään kyllä kuulemma silti raskausaikana. Meinasin lentää pyllylleni. Reseptit jäi käyttämättä.

Huoli on suuri, että käsi varmasti tulee kuntoon, ennen lapsen syntymää. Milläs muuten kanniskelen? Mutta ettäkö oikein lääkärin määräyksellä huumattataan samaan aikaan kun minä koitan täälä neuvolan ohjeiden mukaan huolella huuhdella salaatinlehtiä ja vältellä tuorejuustoa! Itkettää jo pelkkä ajatuskin.

Tässä tätä käytännön kulttuuria, Ihanasta Turun reissusta sitten myöhemmin.
Ja nyt käsi takaisin lepoon.

14 kommenttia:

  1. Pidetään peukkuja, että saat kätesi pian kuntoon! Lääkäreiden ehdotuksiin pitää nykyään kyllä monesti suhtautua varauksella. Itselläkin vastaavanlainen kokemus viimeisen raskauden ajalta, en myöskään suostunut lääkettä syömään... onneksi!

    VastaaPoista
  2. No hohhoijaa, sanon minä. Mikäs se semmonen lääkäri oli??

    Toivottavasti käsi tulee kuitenkin kuntoon, ja jee, Turkua tänne joo :)

    VastaaPoista
  3. Herraisä. Minä en edes buranaa uskaltanut ottaa, vaikka sen sallivatkin nykyään. Mutta näköjään sallivat - jokut - kovempaakin kamaa. Toivottelen täältä sinniä ja onnea, jotta käsi tokenisi eikä lääkepurkkia tarvitsisi avata. Ja jos tarvitsee, hae toinen ja ehkä kolmaskin mielipide.

    VastaaPoista
  4. No huh huh! Saa sitä olla tarkkana!

    Tsemppiä käden kanssa. Toivottavasti toipuu pian!

    VastaaPoista
  5. Tylsäähän se on kun/jos joutuu ottamaan tuollaisia myrkkyjä. Mutta Panacodin määrääminen raskausaikana on ihan yleistä. Itse asiassa (farmaseuttini mukaan) se on jopa turvallisempaakin oikein käytettynä kuin tavalliset tulehduskipulääkkeet.
    http://fi.sanofi-aventis.com/tuotteet/Panacod_spc.pdf
    Synnytyksessäkin kivulievitykseen käytettävät lääkkeet on kans aika myrkkyjä...
    En mä mitenkään puolustele lääkkeitä - itsekin olisin aina mieluummin ilman niitä - mutta lääkäri kyl punnitseen mahdolliset riskit ja hyödyt kyllä tarkkaan.

    VastaaPoista
  6. Olipas melkoinen selitys farmaseutilla, huh huh. Ei kyllä tollain saisi pelotella pientä ihmistä! Panacod on yleisesti käytetty ja ihan turvallinen LÄÄKKEENÄ, mutta sitä voi toki käyttää myös päihteenä jolloin määrät on ihan eri luokkaa kuin reseptissä lukee. (päihdekäytössä tosin sotketaan megasatsin mukaan muutakin ainetta, jotta saadaan se toivottu päihdyttävä vaikutus) Sitä samaa codeiiniä löytyy muuten myös reseptivapaista yskänlääkkeistä. Päihdekäytöstä voi tulla vieroitusoireita ja vaikutuksia lapseen, tosi joo, mutta on tosiaan hätävarjelun liioittelua väittää, että lääkärin määräämällä annoksella niin kävisi.

    Mutta ymmärrän toki, että erityisesti raskausaikana tahtoo selvitä ilman mitään lääkettä niin pitkälle kuin mahdollista.

    No anyway on tooosi hyvä juttu, että pääset to erikoislääkärille, joka saa tsekattua sun kätösen ihan oikein huolella. Koita nyt jaksaa olla vaan ja lepuuttaa kättä.

    VastaaPoista
  7. Kurja juttu että kätesi kipeytyi. Raskausaikana on tosiaan monta muutakin miettimistä, kun noita lääkejuttuja. Itse olin raskausaikana jo töissä päiväkodissa, silloin sai olla tarkkana milloin minkäkin lastentaudin kanssa. Kun esim. parvorokko on sikiölle vaarallinen eikä matokuuria voi syödä jos on raskaana jne jne...

    Voimia parantumiseen!

    VastaaPoista
  8. Voisin suositella vaihtoehtoisia hoitoja. Itseltäni meni polvi sijoiltaan ja ortopedi määräsi ensialkuun juuri kipulääkkeitä ja lopulliseksi hoidoksi pienimuotoista leikkausta. Minä en halua leikkaukseen ja olen saanut nyt polveen apua akupunktiosta ja mikäli tarvitsen vielä lisäapuja on akuhoitajani suositellut kalevalaista jäsenkorjaajaa. Ainakin häneltä ja netistä saamieni tietojen mukaan kalevalainen jäsenkorjaus vaikuttaa todella kokeilemisenarvoiselta. Oma hoitajani suositteli mestaritason korjaajaa - kenties sellainen löytyisi sinun läheltäsi?

    VastaaPoista
  9. Voi hyvänen aika... hulluja!
    Minun äitin putosi portaissa kun oli viidennellä kuulla raskaana minusta. Leikattiin ja laitettiin ruuvit olkapäähän... mahtoi siinä olla miettimistä...

    VastaaPoista
  10. No huh! Aika hurjalta kuullostaa :( Varsinkin niinkuin sanoit, meillä on muuten kovin tarkat suositukset siitä mitä suuhunsa raskausaikana laittaa mutta lääkkeitä määrätään noinkin huolettomasti.

    Tsemppiä ja pikaista paranemista! Masuasukki turvallisella tavalla :)

    VastaaPoista
  11. Aika hurjaa ja pelottavaa, että sellaista lääkettä määräsi...omituista. Minä olen luullut, että viime hetkeen noita vältetään. Toivon koko sydämestäni,että saavat tulehduksesi pois ja käden kuntoon.

    Ai oli täällä Turussa ihanaa, hauska kuulla :)

    VastaaPoista
  12. Pharmacassa sanotaan Panacodista,että raskauden aikana pitkäaikaiskäytössä tulee huomioida vastasyntyneisyyskauden vieroitusoireet,muuta ei haittavaikutusta ei olisi sikiölle.Raskaus ei ole ehdoton vasta-aihe. Kodeiini tosin aiheuttaa ummetusta äidille. Ajattelin vain kertoa asian senvuoksi,että luotat lääkäriin. Kipulääkkeet ovat oireenmukaisia ja senvuoksi niiden käyttö ei ole välttämätöntä.Ultraäänitutkimuksel.la voi yleensä todeta jänteiden repeämät olkanivelessä, magneettikuvaus eli MRI on parempi tutkimus,mutta raskauden aikana (en tiedä asiaa) sitä ei ilm. tehdä.Kylmäpakkaus on hyvä kivun hoito tuoreissa kiputiloissa. Olkanivelen liikeradat kannattaa säilyttää ja fysioterapeutti on siinä asiassa oikea henkilö. Ortopedi varmasti osaa tutkia ja arvioida olkapään. Toipumista. Liisa

    VastaaPoista
  13. Panacod on tosiaan tehokas. Sain sitä nimittäin minäkin silloin portoissa kaaduttuani ja luita katkottuani. Napsin niitä ihan mieluusti, söin jopa vähemmän mitä määrättiin ja silti minulla päässä tuntui! Enkä muuten tiennyt ennen tätä postausta mitä se oikeasti oli. En toisaalta ollut myöskään raskaana.

    Mutta ihan yleisesti pruukkaan ajattelemaan omissa nivelten tulehduskiputiloissa, joita säännöllisen epäsäännöllisesti tulee, että on ehkä parempi olla syömättä liikaa särkylääkettä päiväsaikaan, jotta muistaa varoa sitä tulehtunutta kohtaa. Yöksi taas lataan täydet määrät niin saa nukutuksi paremmin.

    Toivottavasti ortopedillä onnistaa ja hän keksii pikaiset poppakonstit paranemisesi edistämiseksi!

    VastaaPoista
  14. Kiitos te ihanat, vinkeistä, empatista, mielipiteistä, jaetuista kokemuksista.

    Tahtoisin vastata, mutta nyt ei ole voimia, palataan!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.