Mysteerilaatikko

Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla yöpöydän laatikko. Se on valkoiseksi maalaamani vanha Ikean kuutio, johon olen yhdistänyt talonpoikaispöydän laatikon.

En tiennyt, että yöpöydänlaatikoista saattaa sukeutua varsinaisia omistajansa arjen läpiluotauksia. Ainakin minulla sinne kertyy kaikenlaista tavaraa siksi, että se on ikäänkuin viimeinen pysäkki unen ja valveen välillä. Siksi se on myös jotenkin herkkä ja hauras paikka. En sanoisin kenellekään, että "se on yöpöydän laatikkossa, ota sieltä!".

laatikossa on muunmuassa:

Mummon kutomat villasukat
Bodyshopista ostettu hierontarulla -osoittautui huonoksi -enemmän kutittaa kuin hieroo. Minulla on valikoima erilaisia hemmottelukapistuksia, joista ehdottomasti paras on sellainen metallinen vispilä jonka voi upottaa toisen päänahkaan, tiedättehän?
Paulo Coelhon Elämä -mietelausekirja
Kynä ja muistikirja -jos jokin askarruttaa mieltä kirjoitan sen ylös ja nukahdan
Riitttää jo! -kirja kuluttamisesta ja kaiken liiallisuudesta
Erinäinen määrä hiuslenkkejä ja solkia (ahaa, täälä ne siis ovat)
Homeopaattinen kotiapteekkisetti 12 tärkeintä sokeripalleropulloa nätisti rasiassa
Auringonhattu-uutetta ja Thaimaasta ostamani erinomainen luonnonyrtti-inhallaattori -sellaisia näkee nuhaisten ihmisten siellä nuuhkivan kaduilla kaiken aikaa. (näiden paikka se ei tietenkään ole, mutta ovat lojuneet siellä edellisestä nuhasta asti.)
Narua, kumkum bindejä, sähköpistokkeen suojus, yksi pelikortti,kynsiviila, korkkareiden varakorot, lisää kyniä, toinen pelikortti, kolikoita.... -???, älä kysy miksi

On varmaan niitäkin ihmisiä (sinulla?), joilla yöpöydän laatikossa on järkevästi nenäliinoja, hiusharja, burana ja muutama intiimitarvike. Ehkä minullakin kohta taas vähän aikaa. Ajattelin nimittäin siivota tuon laatikon ja siksi tulin tehneeksi tämän kummallisen inventaarion.

Rattoisaa sadepäivää!

Vaiheillen

Olen kummallisessa välitilassa ja kaikki mitä teen on vähän puolittaista.
J:n ylioppilasjuhlat (kuvassa) on juhlittu kun taas kesän juhlat ovat vasta suunnitteilla. Kutsuja tulee ja menee. Lattiaremontti on valmis kun taas wc-remppa ei ota käynnistyäkseen. Tänään taas lykkäsimme Bauhaus -reissua. Yläkerta yhä vähän huiskin haiskin, enkä meinaa saada sitä laitetuksi kun puutarha imaisee minut töistä tullessa, jonka jälkeen kaadumme DVD:n ääreen. Sielläkin vain vähän sieltä täältä riivin. Jos minulta kysytään niin kesäkin on vähän puolinaista, kun takki päällä pitää aamulla lähteä ja vasta päivällä voi vähän keventää.

Mieskin on puolikuntoinen: tuntee kesäflunssan hiipivän ja lauantaina pitäis maraton juosta. Minuakin alkoi tänään kesken päivää kuvauksissa nuuduttaa. Minä voisin pienen flunssan tähän väliin vielä hyväksyäkin, mutta mies on treenaannut poskensa kuopille kuluneen kevään aikana. Pysy poissa pöpö, pysy!

Poikkeus vahvistaa säännön

Kammoksun videotaidetta. Tekotaiteellista. Pitkästyttävää.
Siinä se mies nyt ajaa partaa, juu, hohhoijaa.

Mutta olipa riemastuttava se Candice Breizin videotaidenäyttely Emmassa! Jotain ihan muuta. Monien suositusten jälkeen lähdin Miehen houkuttelemana sinne. Linkistä löytyy work, jonka alta näytteitä.
Saimme neljän videon kanssa kulumaan siellä tovin ja toisenkin.



Koko seinän mitalta on tanssivia hahmoja. Parikymmentä ihmistä siinä jammaa ja laulaa kuulokkeet korvilla. Kuulostaa hauskalta, näyttää huvittavalta. Kokonaisuus kuuluu kaukaa. Kullakin hahmolla kuitenkin oma kaiuttimensa, jota korva kiinni kuuntelemme.

Suomalaista kateutta parhaimmillaan?

Kiehun ja kihisen. Vai olenko sittenkin surullisempi kuin vihainen?
Tämä on kuin jatkoa edelliselle, kirjoitukselle, jonka kommentteihin en tosin ole vielä ehtinyt reagoida. Mutta tiedän että hengenheimolaisia löytyy, niitä jotka kurkkivat jätelavoille ja vähentävät kaatopaikkojemme kuormitusta korjaamalla toisten hylkäämät tavarat parempaan talteen.

Mutta kaikki eivät ole samaa mieltä.

Kiersimme miehen kanssa äsken roskalavoja, etsien purkutiiliä kivimurskan seasta. Keikuin roskalavan reunalla kohottaen miehelle jätteen seasta kahta metallista (ehjää, uutta maalia kiiltelevää) 80 centtiä korkeaa kukkapöytää/ulkotulitelinettä, kun kuulin takaani huudon.

60-vuotias pariskunta seisoi rivitalon edessä ja huusi että tavara on heidän. Käännyin yllättyneenä ja kysyin eikö tämä olekaan roskalava? Se on heidän roskalavansa, mies sanoi vinosti hymyillen ja nainen vieressä katsoi meitä kireästi koko olemuksellaan halveksuen. Mutta eikö tämä ole menossa kaatopaikalle, kysyin yhä ymmärtämättä mistä oli kysymys. Mitä se teille kuuluu, vastasi mies hymyillen. Aloin hermostua, mutta koska tilanne oli meistä niin absurdi Mies toisti kysymyksen jotenkin toisin sanakääntein, koska emme vaan voineet ymmärtää, mikä vanhan miehen ongelma oli. Miestä tilanne huvitti ja saimme toistamiseen vastauksen, että mitä väljä sillä on lava on heidän. Kimpaantuneena pudotin telineet takaisin lavalle ja kysyin mieheltä onko hän täysi idiootti. Kyllä, hän vastasi ja tajusin vihdoin että keskustelua on turha jatkaa.

Hyvä tuuleni oli tiessään. Jatkoimme kierrosta ja koitin miettiä miehen motiivia, jota hän ei kuin kiusallaan tahtonut paljastaa, jos sellaista nyt olikaan. Olisin ymmärtänyt, jos mies olisi sanonut, että tavara menee lajitteluun ja taloyhtiölle esim maksetaan metallirojusta tai muuta sellaista. Mutta minulle jäi tunne, että mistä vain kiukutti, että löysimme jotain. Ehkä hän oli itse ajatellut käydä noukkimassa yön pimeinä tunteina nuo samaiset kukkatelineet.

Löysimme kuusi tiiltä toisaalta, menen rapsuttamaan niistä betonin pois ja kaivan ne kasvimaan käytäviksi, ettei tarvitse kitkeä. Ehkä pääsen pahasta tuulestani.

Löytö

Joskus maailma heittää eteen juuri sen mitä haluat tai tarvitset -aika useinkin.

Perjantai aamuna olin kuitenkin ihan ällikällä lyöty kun kurkistin omiakotiyhdistuksen roskalavalle ja löysin metalliset(?*) kukkalaatikot. (En voi ohittaa roskalavaa kurkottelematta sisään) Kauniisti patinoituneet ja ikuiset. Veikkaan, että nämä ovat ajalta, jolloin kukkalaatikotkin ostettiin kestämään loppuiän. Pohjassa reiät tasaisin välein valumavedelle. Miksi ihmeessä joku oli heittänyt ne hukkaan?

Olin juuri aikeessa valaa kukkalaatikot betonista -ei tullut mieleenkään, että tällaisia saisi metallista, saatikka että raskisin ostaa sellaisia. En uskalla ajatella mitä ne olisivat maksaneet, jos jokin keskustan sisustuskauppa kaupanut vastaavia tai uusvanhoja vartavasten patinoituja.

Koiranulkoilutus lenkistä tuli vähän työläs. Kaksi kertaa roskalavalle ja harkko olkapäällä takaisin koira toisessa kädessä. Istutin molempiin mansikantaimia (jotka nyt ovat niin nuupallaan, etten voi ottaa kunnon kuvaa), joita viime vuonna perustettu mansikkamaa tuottaa kiusaksi asti.

Joskus maailma siis heittää eteen juuri sen mitä haluat tai tarvitset. Usein on kuitenkin kyse jostain muusta. "Taivaalta sataa" kokemuksia ja ihmisiäkin elämään, harvemmin kukkalaatikoita.

JK. kirjoitin metalliset, mutta en nyt ole ihan varma, mitä kummaa kalisevaa ainetta ne ovat. Taipumatonta, harmaata kuin ohutta betonia, mutta tuo kumma metallin kalahdus kun kylkeen kopauttaa? Onko kukaan törmännyt vastaavaan?

Vaellan peittoni kanssa

Näen outoja unia ja herään pöllämystyneenä
tai sitten en nuku juuri lainkaan.
aamuisin kestää hetken, että olen kartalla.
Energiaa kuitenkin tuntuu riittävän.