Suurkaupungin kadulla

 

Näin neljännelläkin kertaa Bangkokissa riittää asioita yhä hätkähtää. Kadulla istuu se sama luutun(?)soittajapariskunta samassa paikkaa kuin vuosi sitten. Suomessa pari nostaisi eläkettä, mutta täällä he keräävät roposensa ohikulkijoilta. Ohitan heidät monta kertaa päivässä ja mietin heidän tarinaansa. Ovatko he kenties lapsettomia. Sentään saavat olla siinä yhdessä, ajattelen.

Ensimmäisenä päivänä raapotin lasta kainalossa ostamaan sandaaleita. (Suomessa ei oikein ollut sesonki ja varpaat pistivät jo pahasti viimekesäisistä) Sokea nainen saa minut pysähtymään: hän seisoo kuukadulla lipas kourassa viimeisimmillään raskaana. Tuossa vaiheessa minä makasin vilpoisessa kesätuulessa omenapuun alla.

Lykkäsin setelin siihen lippaaseen ja mietin miksi minä saan olla lomalla. Miksi minä saan ojentaa setelin ja miksi hänen lapsensa ei tule varvastossuja kummempia saamaan. Onko oikein olla täällä? Ainakin koitan lomailla nöyrästi ja elää ihmisiksi.

Tunnen helpotusta, kun puolentoista viikonpyöriskelyn jälkeen tuntuu, että kerjäläisiä on vähemmän kuin ennen. Voisiko se olla niin, vai liikunko nyt vain eri paikoissa?

Mies pohtii erilaisia asioita. Niinkuin, että miten tämä kaupunki saa ruokaa joka päivä yli yhdeksälle miljoonalle asukkaalleen.Ruokaa on joka kadunkulma täynnä. Palleroa, nyyttiä, nyssykää, varrasta, hedelmiä. Nuudeli paistuu, lätty kärisee, pata muhii. Kaikki tuntuu olevan tuoretta. Tai minne kaikki jäte viedään ja kuka sen kuljettaa? Missä ovat rekat ja roska-autot?

Karavaani ja varaani

Pidän kaupungin kerroksellisuudesta. Vanhoja puutaloja rintarinnan pilvenpiirtäjän kanssa. Seisovan tunkkaisen liikenneruuhkan vieressä puisto missä levähtää ja urheilla. Asfalttiviidakon seassa vihreät kukka ruukut. Jos liikennettä ei oteta laskuun täälä on turvallista kulkea naisen ja lapsen.

Hotellin uima-altaalla odottaa järkytys. Vesi on kylmää!! Siis sellaista kuin Suomessa lämpimänä kesäpäivänä, sen linnunmaitoisen sijaan. Lapsi alkaa itkeä ensikertaa koko 14kk kestäneen uimarin uransa aikana veteen mennessä. Miten se on mahdollista kyselen ja minulle väitetään, että vettä kierrätetään niin paljon. (No samea vesi ei siltä näytä.) Missäs nyt sitten oleskellaan sillä välin kun Mies tekee amusta iltaan töitä? Minähän eksyn tuonne kaupungin hulinaan sekunnissa.

Ongelma ei loppuen lopuksi ole suuri: Pääsemme ystävän clubille ja tyttö pääsee kahlailemaan lasten altaaseen. Sitä riemua. Käymme clubilla muutamana muunakin päivänä ja sen jälkeen lapsi menee muitta mutkitta jo hotellinkin vilpoisen veteen. Helpottaahan se!

Taksimatkalla clubille puristan vyöttömässä autossa lasta sylissä. Paluumatkoja taitamme kävellen. Lapsi antaa minulle lahjan: nukahtaa katukauppiaiden täyttämällä kadulla ja nukkuu tunnin sulounet kun minä löydän apajalta vaatteita 100 B kappale. Ostan niitä sovittamatta tusinan. Mitä sitten jos joku ei sovikaan, voin antaa 2.50 euroa maksaneen vaatteen eteenpäin. En voi uskoa onneani -ei mitään turisti-T-paitoja vaan ihania ohuenohuita paitapuseroita, tunikoita kuin suoraan katalogista. (No tältä laadulta en suuria odota, mutta mallit ja kankaat itsessään kuin minua varten.)

Tyttö herää ja ostan hälle vielä mansikat naposteltavaksi ja hän viihtyy siinä toisen mokoman. Tälläistä loman tulee olla! Lisäksi tunnen itseni maailmannaiseksi kun selvitän eksymättä tiemme takaisin hotellille. Pääsen elävänä rattaiden kanssa yli siitä hirveästä monikaistaisesta risteyksestä, jossa autot vilistävät väärään suuntaan ja kaksipyöräiset vielä koukkaavat eteen sivulta. Olemme kotona odottamassa Miestä palaavaksi, huilahdamme hetken ja lähdemme syömään.

Kotimatkalla vien lapsen vähän puistoon jaloittelemaan
ja koitan pitää lähes kaksimetristä varaanai loitommalla.

Bangkok

Lento meni yli odotusten ja päästiin hotelliin tasoittelemaan univelkoja. Ensinmäisenä aamuna lapsi piti herättää kesken unien. Kysyn uniselta lapselta "mennäänkö uimaan" "Njoooo!!" hän vastaa useaan kertaan silmiään aukaisematta.

 

Käymme ostamassa muutaman euron orkideakimpun huoneeseen. Tällä tempulla hotellihuoneelle päivittää helposti yhden tähden lisää. On helppo lähteä liikkeelle, kun kulmat ovat samat tutut kuin vuosi sitten. Vain lentokentän liukuhihnalle unenpuuteessa unohtamamme rattaiden puute haittaa menoamme. Mutta ei näin ensimmäisenä päivänä suuria tarvitse saavuttaakaan.

 

Kannan lasta apinaotteessa ja kuulen kuinka hän moiskauttelee paikallisile lentosuukkoja.

 

Miehen tultua töistä lähdemme paikalliseen syömään. Muovituolit ja kala- ja rapualtaat kadun varressa takaavat paikan autenttisuuden.

Huono karma?

 

 

Mikähän siinä on, että putki alkaa vuotaa tai lämpölaitteisto huutaa aina kun Mies on matkoilla tai koko perhe lähtökuopissa? On se kumma, että minun pitää aina olla käsivarsia myöten peessä siellä yksinäni!

Lähtöä edellisenä iltana huomasin kastelukannua kellarista hakiessani, että hanan vuotaa suihkuamalla. Tottakai olen yksin kotona. Väännän päävesikatkaisijasta vedet poikki ja soitan miehelle, että äkkiä kotiin. No sen suihkuamisen hän sai tyrehtyyn, mutta tiputus jäi.

Siispä lähtöpäivän aamuna putkimiestä soittamaan. Kun putkimies tulee (etuajassa) olen toki yhä yövaatteissa. Noloa, mutta hommiin: Hana tiivistetään. Ja kun ammattilainen nyt siinä on, niin vuodatan kaikki muutkin mieltäni askarruttavat LVI asiat, jotta patteristo huutaa jne. Ne katsellaan läpi. (Uusia pilviä ilmestyy taivaallen, kun asianlaita valkenee minulle.)

No, putkimies lähtee ja minä jään kotiin. Laitan lapselle aamupalaa ja menen sitten katsomaan, että se lämpölaitteisto pelaa siellä asianmukaisesti. No ei. Se ruksuttaa ja pulppuaa siellä kuin viimeistä päivää.  Lisään laitteistoon vettä. Ei auta. Poistan vettä. Ei mitään vaikutusta.

Soitan sinne liikkeeseen, ja selitän, että nyt pitää saada langanpäähän se mies joka täältä äskettäin lähti. Ai että kukakohan se oli? Ei tullut nimi puheeksi. Ai että miltä näytti? (No komealta.) "Noo....se oli sellainen..." Mitään muuta kuvausta ei tule mieleen kuin, että hyvännäköinen. No sanon sitten sen ja lisään, että "sellainen lyhyt oli, siis tukka, mies kyllä pitkä... " Huh, huh, minäkö sanavalmis?

No puhelimitse saan sitten ohjeita ja viimein laitteisto hiljenee. Hyvillä mielin siis matkaan!

PS. Alan pikkuhiljaa olla sinut tuon kellarin hirviön kanssa.

Pallokeittoa pantterilla

Ei tänään sen kummempaa kuin lihapullan pyörittelyä. Sovelsin reseptin, jossa punajuurta ja vuohen juustoa. Ekaa kertaa kun lihapullia teen melkein 20 vuoteen, niin olisin kai voinut kiltisti tehdä reseptin mukaan, mutta punajuuri ja vuohenjuusto himotti. Katsotaan mitä tästä tulee, kovin on taikina löysä.... Lapsellakin on oma resepti.

 

Ja pakkaushommia. Ne viimeiset kotihommat, että voi jättää talovanhuksen hoitoon. Aina ilo saada matkan ajaksi taloon asukkaita.

Ai niin, ja nyt toimii taas insinöörin talossa elektroniikka. Velipojat fiksas senkin.  Jymyä!

Ruusuista on

Mitä parhain viikonvaihde meneillään: Vanhempi veljeni on valmistanut kaksi loisto ateriaa meille piskuisessa keittiössämme. En tiedä missä välissä hänestä on sukeutunut tälläinen monipuolinen mestarikokki. Muistan ajan, jolloin hän söi enimmäkseen muroja ja pippuripihviä.

Nuorempi veljeni saapui Barcelonasta asti niitä maistelemaan...ja tekee siinä ohessa vähän tutkimusta messuilla. Ja koska hän on sellainen harvinainen nähtävyys saapuvat mummi ja vaarikin häntä katsomaan ja saan tämä koko ihanan porukan limittäin ja lomittain vieraaksemme.

Onnen maksimoinniksi ostin kukkakimpun ja iskin sen kauppakassissa lapsen jakojen väliin pulkkaan. Kotona huomasin, että yli puolet varsista poikki. Miten onnistuttiinkin tässä näin? Nyt on tyngät kodin pikkuruisimmissa lasipurnukoissa ja pakon edessä syntyi ihan uudet ikebanat.