Selkä oikuttelee yhä. Alkuviikosta olo oli varsin kahlittu, huomasin etten voi tehdä juuri mitään edes käsilläni, sillä lähes kaikki jännitykset ja liikkeet tuntuivat selkärankaa myöten. Niinpä olen:
-Maannut selälläni enemmän kuin kuin 10 vuoteen.
-Opetellut sietämään sotkua. (Jäi hirveä sotku kun ennen loukkaantumistani ampaisin suoraan työstä Tampereen junaan.)
-Raahautunut kolme kertaa manipuloitavaksi
mutta ennen kaikkea:
-Katsellut ensin vain ikkunasta ulos ja sitä auringonpaisteessa leijuvaa pölyä ja yhä pahenevia kasoja. Sitten koiraa. Tuotantokauden verran Täydellisiä kotirouvia. Ihastellut sitä värienergiaa mikä luonnossa on juuri nyt. Vahvat uudet värit rinnakkain talvesta lakastuneiden maavärien kanssa.
-Kuunnellut pihalla leikkiviä lapsia, jääkaapin surinaa, linnunlaulua, Katia Meluaa ja Fleet Foxia. Hiljaisuutta.
-Lukenut Harry Potterin, Stephen Vizienczeyn ´Aikuisen naisen ihanuudesta´ ja puutarhurin ´Pieni vihreä kirjani´.
-Ajatellut pieniä ja suuria asioita.
Parhaina päivinäni olen:
-Virkannut hieman.
-Ollut lapsenvahtina henkisenä tukena miehelleni.
-Nököttänyt huopaan kietoutuneena terassilla.
-Kiertänyt pihan muutaman kerran päivässä nähdäkseni
mitä uutta!
-juonut kahvit ystävän kanssa joka tuli käymään
6 viikkoisen ihmisenalun kanssa.
-Laittanut kaiken tahdonvoimani paikallani pysymiseen
Kummallisinta minusta on kuitenkin se mitä EN tehnyt.-En itkenyt (edes itsesäälin kyyneleitä)
-En soittanut kenellekää kertaakaan.(Minulle soitettiin tosin muutama kerta.)Mistä tämä itseriittoisuuden puuska?
-En tuntenut syyllisyyttä hyödyttömuudestani (paitsi maanantaina työn takia ja sunnuntaina kun mies siivosi väsyneenä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.