Ei kurjuutta kummempaa

Hoivataan

Puhun suoraan. Tämän paskamaisen ja uuvuttavan 10 päivän kurjuusmaratonin päätteeksi en halua surkeita muistella. Olen vain onnellinen, että homma taitaa olla taas jotakuinkin hallussa ja hyppään siis vain suoraan siihen mikä on hyvin.

Koira syö ja juo taas, häntä heiluu, tulehtumaan päässyttä vaikeaa
haavaa hoidetaan paikallisvoitein ja tujulla antibiootilla.

Mies palasi hyvissä voimissa Ruotsista.

Lapsen leukaan ilmestyi kaksi suloista hammasta.
Hyppäsivät siihen tasajalkaa. Nännit vapiskaa!

Puolivuotias alkoi myös pidentää unijaksojaan, jopa satunnaiseen kuuteen tuntiin (!!!), ja jos kohta kipeä koirakin lakkaa valvottamasta saatan vielä palata ennalleni kukaties.

Olen tiskirätti, tiedän sen, mut ylpeä sellainen

Meritähti herää onnellisena.

Minulle on valjennut, että vanhemmuus on kolmivuorotyö,

josta arkisin äiti hoitaa ensin kaksi vuoroa yksin,

ja sitten lähes poikkeuksetta iltavuorosta vielä puolet.

Ensinmäisen vuoron hän hoitaa silloin kun hänen (ja kaikkien muidenkin) pitäisi nukkua, toisen sillä välin kun isä on töissä. Sen kolmannen vuoron alkaessa hän on jo niin sekaisin, ja tahtoo vain olla,  eikä jaksa kertoa isälle, mitä tänään vielä pitäisi tehdä.

Viikonloppuisin, jos käy flaksi, pääsee vähän helpommalla.

Nyt on ollut vähän extraa ja tunnit vuorokausissa ei tahdo riittää,

vaikka koko ajan tekisin.

Jos minä saisin valita

Olen ollut aina huono lähtemään mukaan näihin blogimaailman haasteisiin, mutta nytpäs teenkin poikkeuksen ja vastaan Tytin haasteeseen, sillä tämä haaste sopii minulle kuin nappi puuroon. Onhan toiveammattini Diktaattori isolla D.llä.

Haaste löytyy siis täältä. Ja näi se menee!

Jos minä saisin valita...

...jokainen lapsi saisi suukon ennen nukkumaan menoa ja kävisi puhtaisiin lakanoihin kylläisellä vatsalla.

...vaipparoskis ei haisisi.

...rakennuksista poistettaisiin räikeät väripalkit eikä uusia saisi
rakentaa. Sama pätisi rumiin näyteikkunateippauksiin. Olisin siis mielelläni Julkisivudiktaattori.

...lemmikin saisi ottaa vain ikäänkuin adoptioprosessin kautta,
jossa harkittaisiin, löytyykö sinulta pitkäjänteisyyttä ja lempeyttä hoitaa sitä hyvin.

...lapset ja vanhukset hoidettaisiin samassa kodinomaisessa
hoitolassa. Vanhukset saisivat nauttia pikku kätösten halauksista ja lapsosilla olisi kuuntelijoita.

...latteni pysyisi loppuun asti lämpimänä, eikä kukaan
eikä mikään koskaan keskeyttäisi kahvihetkeäni.

...kaikki ilahtuisivat kun laulan suloisella äänelläni.

...takapuoleni kohoaisi sille tasolle, jossa se oli vielä kun täytin 30.

...sotateollisuuteen käytettävät varat suunnattaisiin
uusiutuviin energiahankkeisiin.

...yksikään tyttölapsi ei joutuisi hukkaan eikä avioon lukutaidottomana.

...pakkanen laskisi sellaiseen mukavaan -3 asteeseen,
eikä jalkakäytävät viettäis tiellepäin. Koira kävelis aina nätisti vaunun vasenta laitaa, eikä risteyksessä koittaisi neuvoa mihin tulisi jatkaa.

...makkarin ikkunoihin ilmestyisi sälekaihdin, eikä
mun tarvitsisi joka päivä virittää siihen lakanoita kun lapsi menee ainoille sisäpäikkäreilleen. (Mies, voisitko kaivaa sen asentajan numeron sit kun lentoliput ja hotellit on varattu?)

Koitin pitää tämän kevyenä, enkä vaipua ihan kaikkein vakavimpiin toivomuksiin. Tarttukoon haasteeseen ken tahtoo....ja mielellään kertokoon siitä minullekin, että tiedän tulla kurkkimaan!

Rentoa viikonloppua! Nukkukaa pitkään, syökää hyvin, saunokaa kylki kyljessä, sanokaa että välitätte!

Eläinsairaalassa

Kymmenvuotias on vielä leikkisä. Montakohan kertaa nämäkin ovat käyneet pieneläinklinikallani kursittavana? Välillä on pakko ostaa uusia, kun eivät enää pysy koossa Miehen ja Koiran hurjissa leikeissä. Puolella eurolla saa kirpparilta.

Nyt on Koira itsekin menossa kursittavaksi. Nisäkasvain poistetaan ensi viikolla. Lisäksi on toinenkin koettelemus. Laihdutus kuuri. Kolme kiloa on saatava nipistetyksi. Se on paljon tuon kokoisessa koirassa.  Mutta ehkä se antaa lisävuosia ja vauhtia. Pari viimeistä vuotta rappuset ja hypyt autoon ovat olleet vaikeita. Varsinkin talvisin on kovin kankea. Kohdunpoisto oli viimeinen tikki kilojen kertymisessä. Mietin yhä, oliko se tarpeellinen operaatio. Siinä meni upea kiilto turkistakin ja turkki muuttui lampaanvillaksi.



Ylhäinen yksinäisyys

Onko mitään ihanempaa kuin itse valittu yksinäisyys silloin, kun edellistä kertaa tuskin muistaa?
 
Mies on jo pukenut  lapsen valmiiksi toppapukuun ja tuotu Joutsenon untuvapussin uumenissa sänkyyn viereeni viimehetken tankkaukselle. Voi kuinka suloisesti maito hänet tainnuttaa. Miten kiitollisena hän hyrisee kunnes nukahtaa. 
-Ja mikä parasta, (kieh-kieh-kieh) kohta voin vilkuttaa heille heiheit.  (Kuitenkin pieni ikävän häivähdys jo mielessä, NAURETTAVAA!!)

He lähtevät kummitädin taidekerhoon, jossa vanhemmat serkkutytöt askartelevat. Eilisestä päätellen Tyttökin voisi jo maalata, enkä hän maalaa perunamuusilla.
 
Minä jään ensimmäistä kertaa näin pitkäksi aikaa yksin kotiin. Voi mikä rauha. Mikä hiljaisuus.  Ihanat mahdollisuudet tehdä mitä haluan vilisevät kuvina silmissäni.
 
Jaa, että mitäkö teen?
 
Alan korjata repsottavaa postilaatikkoa joka päästää pakkasen etukuistille. Huomaan, että kärisevä uunikin on aivan P:tä täynnä, joten hankaan sitäkin käsin uuninpuhdistusaineen puuttuessa.
 
Sitten sentään ryntään koneelle latte kourassani ja sitä kakkua tietty. Ihanan paheellista aloittaa päivä kakulla. Kohta kaivan jonkin käsityön esiin. Ensin lisää kakkua.

Treenaa, treenaa

Kehnosti alkanut päivä lähtee nousuun heti aamusta, kun kaapista löytyy sinne unohtunut taatelikakku.
Leivoin viime viikolla kaksi, se keskeltä raaka syötiin heti, mutta sen toisen nostin kaappiin, kun ovat kuulemma parhaimmillaan vasta päivien päästä.
Harjoittelen leipomista. Suurpiirteisenä kokkina en ole leipojatyyppiä. Ajattelin, että treenaan kunnes minulla on muutama spesialiteetti.

* * *

Iltapäivällä Mieheltä tulee lepertelylepyttelyviesti. Se on ihan höpöhöpöä ja meni kuulemma ensin väärään numeroon, sukulaismiehelle. Vastausta siitä toisesta numerosta ei ollut vielä tullut. Ehkä hänkin sai nauraa tai hymyillä.

Yks toinenkin treenaan.

-Tää vaatii multa nyt kuulemma 15-20 maistelukertaa,
ennenkuin totun tähän perunan makuun. Aika monta.

-Voin tietty levittää tätä pöytätason
molemmin puolin varmuuden vuoksi

-Ja tonne, ja tonnekin jonnekin. Kato siivet!

"Konekiväärillä kun ammutaan, niin kyllä osa maaliin menee."

Neuvolasta tuli lappu kotiin:  "Ota lapsi mukaan mukaan perheen ruokailuhetkiin. Mitä enenmän annat aikaa totutella ruokaa, haistella ja maistella sekä leikkiä jatunnustella ruokaa, sitä nopeammin hänestä tulee itsenäinen ja taidokas ruokailja. Kun lapsi alkaa tutkia ruokaa, valmistaudu kuukausien sotkuun"

-Äiti suhtautui tosi hienosti ja ennakkoluulottomasti tähän, kunnes olin syönyt ekan kerran. Sit se mutis jotain pesuhuoneessa ruokailemisesta. Muistutin siitä, että yhdessä piti syödä. Äiti sanoi, että mahtuuhan sinne kylppäriin kolmekin.

-Miks me mennään kylpyyn  kesken päivän?