Taimia ja kierrätyskoreja

Tänäkin vuonna on vähän oikaistu puutarhurin toimissa mitä tulee hyötypuutarhaan. On menty siitä missä aita matalin: hankittu taimet valmiina. En jaksa sitä rimpuloiden pikkutaimien ja purkkien vaalimista ikkunalaudoilla.

Taimet odottelevat pääsyä multaan kauan himoitsemissani vanhoista autonrenkaista tehdyissä kierrätyskoreissa.

Pikkuveli teki minulle Suomessa käydessään moottoripyörän sisärenkaista vielä isommat näyttävät kukkakorit. Ne odottavat etupihan uudelleenmaisemointia ja kunniapaikkaa.

Hoitopöytä tuunaus: puuta ja pussukoita

Nakuttelin tori.fi:stä löytämäni kympin hoitopöydän kasaan ja naulasin siihen ompelemani pussukat kylkiin. Hyvin on toiminut. Siinä on vaatteet, vaipat, liiivinsuojat ja harsoliinat, kaikki mitä ensinmäisinä kuukausina tarvitaan sopuisasti lokeroissaan.

Siskonrakkautta

Isosiskolla riittää rakkautta, eikä mustasukkaisuuden häivääkään ole havaittu. "Saanko silittää?", "Saanko halia?", "Iiiiiihana Pikkuveli!", "Se TYKKÄÄ minusta!!", "Onko se MUN Pikkuveli". "Tykkääkö Pikkuveli tästä?" kysyy hän ja tarjoilee milloin lelujaan, milloin herkkujaan tai ihan vain pohtii haluaako Pikkuvelikin katsoa Muumin jne.

Pohdimme etukäteen paljon, miten ainokaisen aseman menettämistä pehmennetään. Pelkäsin, että sattuu ihan vaaratilanteita, ja että eläväinen esikoinen tuppimassa ja hyppimässä syliin on mahdoton yhtälö kipeän sektiohaavan vuoksi. Kaikki pelot ovat olleet kuitenkin turhia  ja ilmeisesti konstit ovat toimineet:

-Ensimmäisiksi sairaalan perhehuoneessa viettämillemme öille oli Tytölle mieluinen yöpaikka Serkkupojan luona. Toisena päivänä hän saapui sairaalaan onnea säteillen. Kotiinlähdön pienoinen "Mutta minulla on ikävä, en halua vielä!" -protesti selätettiin sillä, että isä lähti saattamaan ja  käymään jäätelökioskilla.
-Pikkuveli toi tullessaan Isosiskolle lahjan
-Esikoinen on huomioitu kaiken aikaa ensin
-Näytin hänelle sektiohaavan, jotta hän ymmärsi, että äidin vatsassa on iso pipi.
-Häntä on käyty riehuttamassa Hoplopissa ja seurakunnan liikuntakerhossa
-Hän on mennyt nukkumaan ennen vauvaa, joten hän ei ole tainnut vielä hoksata, että koko muu perhe nukkuu samassa huoneessa.
-Hän on saanut aamuisin heräillä rauhassa omaan tahtiin ja mennä sitten päiväkotiin, jossa saanut purkaa energiaa ja olla hänelle niin tärkeiden ystävien kanssa.

Suuri muutos tämä on kuitenkin, ja olemme huomanneet, että vaikka pikkuveljeä vaalitaan kuin kruunun jalokiveä, niin uhmaikäisen kiukkukohtaukset äitiä ja isääkohtaan ovat kyllä voimistuneet ja rajoja kokeillaan ahkeraan.

Ensihetket

Eka ranneke otettiin vastaan asianmukaisella vakavuudella. Tästä se loputon linnanmäkien ja särkänniemien rannekerumba tais alkaa. 

Koti koristautuu sinisävyisiäin kimppuihin niin sisältä kuin ulkoiakin. Luonto on samassa tahdissa pienokaisen kanssa. Kasvaa, että kohisee. 

Hän kotiutui kaksi vuorokautta vanhana ja jatkoi ensimmäiset neljä päivää niin rennolla asenteella, nukkuen kuuden tunnin pätkiä, että minä jouduin ihan pulaan maidonnousun kanssa. Lppujen lopuksi hänkin siinä yhtenä yönä vähän kuivahti, kun en vaan saanut toista heräämään tarpeeksi usein rinnalle ja sitten ei täpötäydestä rinnasta enään herunutkaan.

(Puolentoista vuorokauden taistelu kaalinlehtikilpien ja rahkanaamioiden kanssa, vuoroin suihkussa lypsien ja kaurapusseilla hautoen tuotti tulosta ja tiistaina neuvolantäti ilmoitti, että ennätysajassa on syntymäpaino saavutettu!)

Kolmantena päivänä minun tajuntaani vasta todella iski, että minulla on terve ja ihana poika. Että olen kahden suloisen lapsen äiti.

Neljäntenä päivänä aurinko syleili maata, hiirenkorvat kuiskuttivat kutsuaan ja hiippailin yksin puutarhaan. Se toimi kipulääkkeenä parhaiten heti morfiinin jälkeen!! Hetkenpäästä jo kyykistelin siellä varovaisesti ihmetellen, miten vähän pienen ihmisen mentävä haava vatsassa haittasi, kun psyyke lähti kurottamaan kohti valoa!

Viidentenä päivänä kävimme naapurissa äitienpäivälounaalla ja kahvilla. Illalla sain hirveän hermoromahduksen, kun mies peräsi minulta vastauksia erääseen elämämme uusiksi pistävään päätökseen. Tuntui, että maailmani kaatui, jos yritin ajatella viikkoa pidemmälle elämää. Halusin vain olla tässä, missä minulla oli jo kaikki! Kaikki kuukausien paineilu taisi sihistä ulos.

Kuudentena päivänä tempaisin Buranan ja lähdimme miehen ja vauvan kanssa kahville miettimään kaikkia auki olevia suunnitelmia, mitä edessä siinsi. Poika nukkui yhä 4-6 tunnin pätkiä ja tankkasi sitten maitoa kaksi kolmekin tuntia yhteenmenoon! Mieli alkoi rauhoittua ja hurjat edellispäivien hormonimyrskyt sulivat sinne kevätaurinkoon. Tuntui niin hyvältä päästä kuukausien jälkeen jonnekin ihmistenilmoille hetkeksi rauhassa istumaan.

Seitsemäntenä päivänä veimme Tytön serkkupojan kanssa Hoploppiin. Se vasta lomaa olikin. Poika nukkui koko tuon ajan ja minä innostuin laskemaan lastenkanssa liukumäkeä. Voi miten paljon nopeampaa toipumiseni on tällä kertaa ollut!

Kahdeksantena päivänä otimme koko päivän ihan rauhallisesti ja iltasella rullailimme vaunujen kanssa ostoksilla ja annoimme tytön viilettää pitkin kauppakeskuksen käytäviä. Etsiskelimme hälle kesätakkia ja ulkoiluhousuja, Vauvalle sitä merkkiä tuttia, mitä hän on suostunut satunnaisesti imeskelemään. Jaoimme kaksi valtavaa ravintolahampurilaista. Kun Vauva herätä tuhisteli kopassaan otimme kahvit. Voiko tämä olla näin mukavaa?

Isyysloma olisi voinut kestää vielä toisen mokoman! Maanantaina se loppui ja jo  piti ennen sitäkin miehen tehdä muutama vajaa työpäivä.

Kaksi suurinta lahjaani

 

Hän syntyi huomaavaisesti hyvissä ajoin jo tiistaina, että ehdin toipua äitienpäiväksi.

 

Tässä ne ovat, kaksi suurinta lahjaani: Terveenä ja täydellisenä syntynyt poikani ja hänet mitä hellimmin (nenä ruvella) vastaanottanut touhukas tyttäreni 2.8 vuotta.

 

Tähän äitienpäivään ei enempää sanoja tarvita.

 

Rakkautta teillekin kaikille!