lauantai 25. huhtikuuta 2015

Synkkiä pilviä tuotetaivaan yllä




Tänään viimeiset Pinnipipsat saavat vielä ponnarit, joihin perheen naisväki saa pinninsä talteen. Liitutauluksi muuntautuneisiin patinoituneisiin teräslautasiin porataan vielä ripustimenreiät ja muutamia ompelukortteja pistellään ja ommellaan näytille kehyksiin. Korrtikärryn pyörästä ommeltu laukku on vielä päättelemättä, mutta saanut jo nimilappunsa, jota muut neljä laukkua vielä odottelevat.

Aurinko hehkuttaa täydeltä terältä. On vaikea uskoa (ja hyväksyä!), että mutta huomiseksi on luvattu sadetta. Jo meillä onkin ollut tuuri kevätmyyjäistemme kanssa!  Aikaisimpina vuosina on kauppa käynyt ja sekä myyjät, että pihasta toiseen vellova ihmismassa on saanut paistatella kevätauringossa.

Juuri tänä vuonna, kaiken askartelun jälkeen, toivoisin, että sää jatkuisi tällläisenä.

6 kommenttia:

  1. Ihania tuotteita! Puhallellaan ne sadepilvet jonnekin muualle! Mukavaa myyntipäivää ja hyviä myyntejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On perinteisesti ollut niin hyvä ilma, että sateen mahdollisuus iski ihan puskan takaa!

      Poista
  2. Toivon kovasti poutaa teille sinne. Tuotteet ovat ihania, kuten jo moneen kertaan olen todennut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uskomatonta, mutta sateesta huolimatta moni perhe laittoi pöytänsä pystyyn kuka minnekin ja sisseimmät tuolla niitä penkovat!

      Poista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.