Viikonloppuna

Kaksi viikkoa elämää takana. Nukutaan ja
syödään vuorotelle. Siinä ne tärkeimmät.


Tuoreelle äidille yhtä tärkeää saada ruokaa valmiina nenän eteen. Sitä toista, unta, onkin vaikeampi äidin nuppiin kaataa!


Lisää vauvoja ovella. Viikkoja kertynyt 9. Meno villimpi...


...muutoin on kovin samat tarpeet.


Hei, tämähän alkaa sujua! Jalalla vähän täristän...


Puolitoistavuotiaskin tahtoi vielä olla vauva. Huomion tarve yllätti reippaan pikkumiehenkin.

Mieluisat vieraat ja sitkeät sissit

Aikomukseni on siivota ja käydä kaupassa, että kaikki olisi ihanaa, helppoa ja valmista kun viikonloppuvieraat saapuvat. Kaksi suloista pikkumiestä 2vkoa ja 1,5 vuotta äitiensä kanssa...mutta tässä minä vielä istun ja nälkäkin on. Olen priorisoinnin mestari. Kaikista tekemättömistä hommista valitsin ensimmäiseksi kommentteihin vastaamisen ja nyt näpytän tässä.

Mies on ollut lomalla tämän viikon. Melkein kuin olisin itsekin ollut: On tuntunut luksukselta, että olen saanut nukkua puoli tuntia pidempään, kun hän on vienyt koiran aamulenkille. Tällaista ei ole ollut vuosiin. Luksusta sekin, että sekä keskiviikkona, että torstaina sain ovelta ovelle kyydin töihin. Tällaiset pienet arjen rikkovat vaihtelut tekevät terää. Lyhyt viikkokin. Silti tuntui tänä aamuna, kuin olisi haudasta koittanut nousta.

Katsokaa näitä sitkeitä. Pikkuiset puolikkaat, ja kuivia kun mitkä, mutta sinnikkäästi ne vain ponnistavat uuteen kasvuun. Mistä ne saavat voimansa? Joskus tapaa tällaisia ihmisiäkin. Hivelevän kauniita sellaisinaan.

Ärräpäitä

Olen huolella valinnut taimen. Juuri sopivan seinustapuuksi. Leikannut sitä rakkaudella. Litteäksi muotoillen, kuten kirjassa neuvottiin. Hellästi pienin painoin taivuttanut sen hentoja oksia alaspäin saadakseni sen kasvamaan litteänä ja matalana leveyttä, aivan kuten omenapuuaita. Nyt 130cm korkeudesta asti se on syöty. Voi pupu minkäs teit!

Metrin korkeudelle asti se on vahingoittumaton. Kävin talvella kiskomassa suojaverkkoa ylöspäin sitä myötä kun kinoksen nousivat. Sitten oli lunta jo 80 cm, enkä enää käynyt.
Tuleeko tästä enää puuta?

Pitkien lomapäivien saldo

Olen niin iloinen tästä! Huone on ollut sellainen romuhuone kaikki ne kolme vuotta, kun olemme täälä asuneet. Tänne olen kantanut kaiken sen mille ei ole ollut paikkaa. Tämä sotkeentuu helposti kaikesta siitä askartelu materiaalista, jota se kätkee. Täälä ompelen, täälä maalaan, täälä viritän ja tuunaan.

Tuunausnurkka on rajattu pois kuvista, se on tuolla ikkunan vasemmalla puolella ja ihan yhtä sekaisin kuin ennenkin. Joku päivä minä saan sen vielä saksalaiseen järjestykseen...

Kasa jalkoja

Kasa täytettyjä jalkoja


Tjaa, tarvitaan näköjään vielä kaksi jalkaa
lisää ja jokin läppä tänne alle.

Ja sitten ne silmät vielä pohdinnan alla.

Jonkin aikaa sitten mustekala aiheutti minulle suorastaan riippuvuutta. Sitten väsähdin virkkaamaan jalkoja ja tein muita juttuja. Nyt on kalmari koossa ja se matkustaa pitkin kotia. Lonkeroidensa ansiosta sen voi tyrkätä melkein mihin vain. Se näyttää myös hyvältä hattuna. Mies osaa uittaa sitä hyvin kalmarimaisesti ilmassa.

On ollut ihana olla kotona. Päivitimme remonttilistan. Mies sai makkarin lattian ruuvattua lähes narisemattomaksi kun minä seinän takana maalasin toisen makkarin seinät ja listat. Paikkamaalailin siellä täällä ja hankasin ikkunan pokkia Vimillä ja karhealla pesusienellä ja kas -niitä ei tarvitsekaan maalata! Rakastan Vimiä -Chif on kai sen toinen nimi. Sillä voi tehdä pieniä ihmeitä. Pitää vaan muistaa pestä se hyvin pois loppuviimeksi, muuten se vie kaikesta pinnan mennessään.

Lammas oli pettymys. Sen piti olla paisti, mutta paketista tulikin jotain ribsejä. Ja niissä oli kovasti jotain kalvoja välissä. Ostimme nimittäin porukalla kokonaisen lampaan -emmekä oikein tienneet mitä mikäkin valmiiksi pakattu osa oli. Emme jaksaisi syödä sitä uudelleen tänään, mutta pakko, kun sitä on vielä toinen mokoma jäljellä, ja liha on luomua. Toivottavasti se loppu päkäpää on sitä miltä näyttää, eli kyljystä ja jauhelihaa.

Turistina kotosalla Osa 3

Kahvila-aamiaiselta suuntasimme Bulevardille katsomaan naamioita. Mukava kun paikalla oli joku, joka osasi kertoa niistä. Mies käärii naamareita matkoiltaan. Niistä ei tosin tarvitse maksaa tuhansia euroa.




Hankasalmen huvila: Signe Brander.
Pääsimme vihdoin tännekin. Jo siitä kauan puhuttiinkin.






Miten kaikilla on ollut valkopyykkipäivä?





Tunnustus: en ole ikinä ollut Kansallismuseossa.
Eikä oltu nytkään. Jotain siis vielä jää ensi kerraksikin.
Karhusta meillä on ystävän tuoma lipsiluonnos kotona.




Museokatu 44 -putiikin tekijät myyvät vuoroin tuotteitaan.


Joko kello kolmelta saa aloittaa kapakkakieroksen?


...kotoisesti lohikeittoa ja lihapullia odotellessa.








Pääsiäisruoho matkaa pään päällä. Tasapaino hallussa.


Ja illalla "paikallisia ystäviä" tapaamaan.