Kaikki tapahtuu nyt rytinällä. Vaikka nämä ovat pieniä askelia ihmiskunnalle, ne ovat suuria askelia täkäläisittäin. Tähän asti Pötkylä on ollut melkoisen liikkumaton nyytti, nyt maailma on alkanut avautumaaan hänelle ja hän maailmalle:
Isän ollessa maailmalla (parhaillaan Bangkok)tehtiin ensimmäinen pitkä kyläreissu Tampereelle. Viisi päivää reissussa ja tavaraa kuin oltaisiin muutettu Siperiaan.
Sielläpä alkoi tyttönen liikkua kellon viisarin lailla ja kas vain on yhtäkkiä aina poikittain sängyssä, kun yöllä herättiin.
Samaan aikaan "löytyivät kädet". Niitä voi tutkiskella puolikin tuntia suu tötteröllä. Mainioita leikkikaluja nuo kädet ovatkin -kulkevat aina mukana!
Yöt olivat melkoista viuhtomista, ja omia ääniäkin ihailtiin yötä päivää. Meno oli öisin sellaista, että oli vaikea tietää oliko hän unessa vai hereillä. Nukuttuani pitkään reippaan pituisia ja rauhallisia yöunia, heräilin vaihteeksi taas joka toinen tunti.
Kaupan päälle kuolaakin tulee siihen tahtiin, että eikös sieltä kohta mahda hammasta pukata, no sekös kitisyttää.
Kotiin tultuamme yöt rauhoittuivat ja saimme rutiineista uudelleen kiinni. Vaikka reissussa oleminen oli rankkaa oli hyvä lähteä liikkeelle, ettei nämä seinät ala kaatua päälle.
PS. pääsin osteopaatille tänään. Tuntuu hurjan hyvältä, taisin saada apua vaivoihini. Kiitos M kun kärritit sen aikaa!
