Liuskekivipolut molemmin puolin taloa. Ensi keväänä ei lumen alla painunut hentoinen nurmi toivottavasti enää mene kurakolle, kun saadaan astella kiviä pitkin.
Meinasin kirjoittaa hiljaisesta kotielämästä, mutta hetken "kynää pyöriteltyäni" huomasin, että meno on päässyt kiihtymään, enkä oikein hyvällä omalla tunnolla voi puhua mistään varsinaisesta slow lifestailista.
Jos ei muuta niin päässä pyörii riittämiin ajatuksia ja suunnitelmia, että vaikken muuta tekisi kuin istuisin keinutuolissa tuijottamassa takkaa, olisi puuhakas olo. Olen vähän kitsas kertomaan niistä. Tahtoisin, mutten tohdi. Haudon vielä.
Mutta niin, siihen arkeen. Kummallista miten
ensin tuntuu, että tässä sitä eletään mukavaa sisäänpäin käpertynyttä seesteistä arkea. Ommellaan, säilötään ja asetellaan oksia maljakkoon. Katsotaan kullan kanssa elokuvia kauden vihanneksista tehtyä sosekeittoa syöden.
Sitten huomataankin, että omenat onkin kohta liian kypsiä mehuasemalle (ihan niin kuin viime kerrallakin). Ja ohhoh, laskupinokin levinnyt jo hyllyltä toiselle ja syksyn merkkipäivien lahjat on ideoimatta. Yhtäkkiä ei ole siitä leppoisasta arjen meditaatiosta tietoakaan ja onkin kaivettava kalenteri esiin ja vaihdettava vitoselle.
Olisi siis tehtävä niitä samoja arjen asioita, mutta nyt takaraivossa olisi kiire. Tunne, että menee suorittamisen puolelle. Siitä tunteesta on päästävä ihan ensiksi eroon. Ja sitten voikin jatkaa, peruna kerrallaan.
***
Enjoying the everyday tasks. Having a break when it starts to speed up.
