Kevättä sisään!

Taitoin oikein kunnon pitkät metriset oksat isoon maljakkoon, kun talon takaa oli kaadettu ryteikköä. Luulin jo, että olivat maanneet maassa liian kauan ja kuivaneet, mutta eilen alkoi tapahtua! (Hankin vuodenvaihteessa kaksi uutta maljakkoa kahvallisen seuraksi.)

Eilen oli niin paljon kevään lupausta ilmassa, että koitin istuskella ulos nostamalleni penkille levitetyllä lampaantaljalla auringossa samalla kun pidin silmällä kuraränneissä lutraavaa tyttöä. Mutta kärvistelyksi meni. Tuuli vimmatusti, koko ajan vähän vilutti. Ei se kevät vielä ollutkaan, kurkku tuli kipeeksi.

Se mainio interwebbi

Tekniikkakammoisen tunnustus:  Kyllä jäisi asiat hoitamatta ilman nettiä. Minä joka en juuri jaloillani pysy, olen sentään saanut puhelimen ja netin avulla niin tänään kuin viime kuukausina otetuksi selvää ja järjestetyksi monen monta asiaa puolimakaavasta asennosta. On se mahtavaa, kun voi koittaa pyydystää apua, sitä aupairia, toiselta puolen maapalloa ja välineinä on maailmanlaajuisetfoorumit, sähköposti, skype ja taskussa kulkeva kännykkä! (Eikä tarvitse lähettää välitysfirmaan tai paikallissanomien kontaktipalstalle etanapostia ja odottaa viikkoja vastausta. Vaikka saísihan silloin tietty käsiala-analyysin ja kaunokoukerot ja hoituihan se oma vaihtarivuosikin aikoinaan juuri niin.)

Voitettuani epäluuloni olen vihdoin alkanut hyödyntämään sitä, että netistä saa joskus tavarat ihan kotiovelle asti ja toisinaan, niinkuin nyt, voi ainakin lähettää Miehen selkeiden ohjeiden kanssa vaan poimimaan tarvittavat tarvikkeet, kun on pohjustustyönä valmiit koordinaatit printatut ohjeet ja ostoslista. Vaikkei tämä ihan tyydytä puuhailijaluonnettani, niin tekniikan ansiosta työjako on se, että minä järjestän ja stressaan, mies tekee ja manailee. Kohtalaista siis.

Esteetikkona olen kuitenkin sitä mieltä, että tekniikan tulee toimia, ei näkyä. Täälä kotona päivät pitkät hiippaillessani, silmän ilo korostuu. Olen koittanut pitää tuoreet kukat maljakossa ja iloinnut siitä, että huonekasvit ovat selvinneet pahimmasta pimeydestä ja valoa tulvii taas sisään.

Uusi naapuri

Voi mikä ilo syttyi silmiin, kun naapurista kävivät koiravauvaa näyttämässä! Juuri sopivan kokoinen syliin ja niin pehmeä ...ja vikkelä, että nipin napin sain kaksi kuvaa. Pitkään jälkeenpäin seistiin ikkunassa ja hoettiin "Tahtoisin vielä sitä silittää" Luulen, että oman pihan hiekkalaatikko jää ensi kesänä kakkoseksi ja joudun alvariinsa kotiuttamaan tyttöä naapurista.

Muistiinpanoja

Remontti ei luonnollisesti ole edennyt viikkoon, kun Mies oli työmatkalla. Nyt palattuaan vei tytön alkajaisiksi uimahalliiin. First things first! Olen todella helpottunut, että hän on ensi viikon kotona ja saamme mietityksi au pair asiaa ja vedettyä henkeä seuraavaa matkaa varten. 

Tässä tilannekatsaus tuikitärkeän au pairin huoneen suhteen. Yltiöpositiivisena toiveena on, että seuraava aupair pääsisi suoraan uutukaiseen huoneeseensa...

• Takaseinän väriksi valikoitui Tikkurilan M428 Ametisti. Ihmettelen vieläkin, että uskalsin. 
• Rappaus oli niin kanankakkaa paikoitellen, että se ohjasi koputtelemaan irtonaisen pois ja paljastuva valkotiiliseinä päätettiin maalata valkoiseksi. 
• Syvennyksen kanssa Mies teki kovasti töitä kuoriakseen likaisen vanhan maalin alta punatiiliseinän. Syvennykseen suunnittelin tunnelmallisen valonlähteen, muutaman matalan hyllyn ja paikan tv:lle. 
• Lattian kanssa pähkäiltiin kuukausi tolkulla, kun selvisi, että betonissa oli jokin vika, eikä se tule hiomalla miksikään. Tuttavilta löytyi kuitenkin avaamattomia tönkkiä epoksipintaa kovettajineen ja onneksi meidän remonttimies oli joskus sellaisen lattian tehnyt.
• Vanhojen likaisten putkien suojaksi ja uudeksi pinnaksi ehdotin, että kierrettäisiin ensin koko putken suojaksi ilmastointiteippiä ja sitten apteekista sideharsoa päällimmäinen kerros, että saataisiin maalille hyvä tartuntapinta. Ne on nyt maalattu kertaalleen ja tuntuu toimivan. 
• Uuden oviseinän pinta on nyt kitattu ja valkoista maalia ja listoitusta vaille valmis. Ja valoa tuntuu riittävän! 

Tarkoitushakuisen tehdashenkistä mutta kaikilla mukavuuksilla alkaen lattialämmityksestä, joten eiköhän tästä tule aikanaan hyvä makuusoppi meillekin, ellei jompi kumpi lapsista valtaa sitä teini-ikäisenä. Oma sisäänkäynti saattaa houkuttaa...

Onnenkantamoinen (remontissa) jatkuu

Ovi ja ikkuna tulivat ja ovat nyt paikallaan!

Melkoinen työvoitto tämäkin. Marraskuussa tilattu. Moneen kertaan uudelleen lasketut mitat. Aina uutta postia Fenestraan, että tämä ei nyt täsmää ja monta päivää uutta säätöä. Ja sitten kun oven ja ikkunan jo piti olla rahdissa -kuusi pitkää viikkoa myöhemmin- uutiset, että Fenestra on mennyt konkurssin. Ja uusi selvittelyrumba. Vai että  ette edes tiedä missä ovi on? Ai että ette rahtaa, ette anna takuuta jne. Toiset kaksi viikkoa joka päivä sähköpostia ja soittoja sinne tänne.

Mutta siinä ovi nyt on ja ikkunakin, molemman ilman takuuta tosin. Remonttimiehet laittoivat ne päivässä paikalleen ja rakensivat seinän ympärille. Putkimies sai lämmöt päälle. Alkoi näyttää huoneelta.

Nyt enään sisukset kuntoon: Kaikkialle laskeutuvan hiontapölyn siivoaminen. (Ei taida kolme imurointikierrosta riittää.) Epoksilattia betonin päälle,  lisää maalia ovi- ja seinäpintoihin. Takaseinälle kiinteä putket peittävä kirjahylly. Sitten taitaa alkaa se mieluinen puuha, sisustaminen!

Kesemmällä laitetaan sormipanelit oveen ja seinään, niinkuin siinä aina on ollutkin. Rakennetaan katos ylle.
...Ai niin, ja pihan fasadipuoli näyttää tältä. Sitä pääsen laittelemaan, kun vatsa ei ole enää tiellä. (Arvatkaapa miltä tytär näyttää jos sen antaa hetkenkin leikkiä omasssa pihassa...)

Tytön kanssa kahden

Au pair katosi ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Viime yö meni valvoskellessa. Olen samaan aikaan sanaton ja sitten taas toisaalta jos raaskisin, tahtoisin sanoa hänelle montakin asiaa:

Kysyä häneltä jäikö häneltä huomaamatta, että me venyimme hänen tarpeidensa mukaan viikkokaudet. Emme sanallakaan arvostellet häntä, jonka aupairhakemus paljastui varsin kaunistelluksi ja joka kaksi viikkoa sopimuksen allekirjoitettuaan kertoi olevansa neljännellä kuulla raskaana. Koitimme auttaa asioiden järjestelyssä, keskustella, kuunnella, neuvoa parhaamme mukaan vaikeassa elämäntilanteessaan. Kyselimme pitäisikö hänen nyt kuitenkin miettiä tilannettaan uudelleen ja lähteä kotimaahan, jossa kaikesta päätellen hyvin toimeentulevat ja avuliaat vanhemmat. Mukautimme työtehtäviä hänen voimiensa mukaan, laskimme omien odotustemme rimaa. Hiljaa keskenämme ihmettelimme, että mahtaako hän saada mitään aikaiseksi, ellei häntä koko ajan kannusta ja tee jo puolitiehen valmiiksi. Soittelimme Kelaan, lääkäriin, ja koitimme järjestää arjen niinä päivinä, kun hän yhtäkkiä laittoi tekstarin, ettei pääsekään hakemaan lasta päiväkodista.  "Sorry kauheesti, en pääse tänään..." (siis tekstarin, mitä jos se olisi jäänyt minulta huomaamatta?). 

Tekstarilla tuli tämäkin ilmoitus ja sen jälkeen ei olekaan kuulunut tytöstä mitään.

Yhtä pyysin. Että miettisi kuviotaan ja pitäisi meitä ajan tasalla missä mennään, ettei yhtäkkiä vaan ilmoittaisi, että "lento lähtee maanantaina", ettemme jäisi ihan pulaan. Ei tietenkään, eihän hän nyt sellaista tekisi! Kolme päivää myöhemmin, mitä tekee hän? Katoaa juuri sinä päivänä, kun Mies lähtee Bangkokiin työmatkalle ja avuntarve olisi suurin!

* * *

Toivon, että hän vielä soittaisi, olisi sen verran reilu, että toisi avaimen, palauttaisi talousrahakukkaron ja rahat ennakkoon maksetusta kahdesta viikosta (ja ne äitiyshousut, jotka ensihätään lainasin, jotka oli lainassa ystävättäreltä, muut hälle annetut pitäköön.) tulisi nyt käymään, vaikka ihan vain, ettei jäisi ihan kauhean paha mieli molemmin puolin.

Kiitos naapureiden, sukulaisten ja ystävien, me selviämme kyllä, mutta harmittaa tälläinen, että me koitimme ennakoida kaiken, ettemme rasittaisi lähipiiriä, kun aavistimme loppuraskauden olevan vaikea.