sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Valpuri riehaantui











Eilen jäin hiljaiseloon kotosalle, Miehen bilettäessä aamuun kiitettävästi minunkin puolestani. Sain monta kauan vireillä ollutta ompelusta ja lahjaa valmiiks, vaikka ensinmäinen tunti meni ompelukoneen kanssa renkatessa. Olin onnistunut saamaan langat suoltamaan melkoista juntturaa kuukausia sitten, kun koitin fiinistellä ja säätää alalankoja kireämmälle. Nyt ihan luulen oppineenikin jotain koneen sielunelämästä, kun siinä kärsivällisesti säädin ja kokeilin vuoroperään.

Tänään pyörähdin sen verran Kaivarissa hakemassa vapputunnelmaa, että ehdin moikata tutut ja poimia Miehen brunssille Kaapelin Hima ja Saliin. Sää suosi meitä, kun pyöräilimme Kaivarista Kaapelille, jossa meillä oli pitkä pöytä ystäviä odottamassa. Jotenkin kuvittelin vappuni jatkuvan siellä rauhallisesti ja mallikkaasti ja siltä se aluksi näyttikin...ainakin muissa pöydissä. Pilkku tuli henkilökunnan onneksi jo iltakuudelta. Ollaankohan mustalla listalla ensivuonna?

5 kommenttia:

  1. Näyttä ihan mahtavan vauhdikkaalta teidän vappu! Tuollainenhan vapun kuuluukin olla. Täällä oli ihan rauhallinen vappu, ei näkynyt edes serpentiiniä.

    VastaaPoista
  2. Serpentiinihirviö! Hauskoja kuvia ja kamerassasi varmasti kymmenittäin lisää. Ei me häiriöksi oltu, tämän verran naurua ja vauhtia mahtuu kyllä ravintolaan - ensi vuonna porukassa onkin ainakin 2 uutta mekastajaa ;)

    Heli

    VastaaPoista
  3. Kivaa oli! Ja kiitos lahjasta, se on suloinen ihan sellaisenaan - vaikkei tulisi käyttöäkään :) Hyvää vointia.
    Eeva

    VastaaPoista
  4. Hauskoja kuvia! Kivaa oli meilläkin, ihanan sumuisaa kuten kuvasta näkyy! Laitankin kuvia asianosaisille omastakin kamerasta pikapuoliin. Halaus!

    t.Marika

    VastaaPoista
  5. Kirjailija: Muisteltiin juuri miten lapsena sama vappuhuiska ja pili kaivettiin laatikosta koja vuosi esiin. Nykyään taidetaan suhtautua kertakäyttötavarana ja roskan määrä valtaisa.

    Heli: joo, just siltä meillä kotona näytti ja tuoksahti aamulla, että hirviö asuu meillä!

    Eeva: Toivotaan ettei tule tarvetta, mutta kyllä lämpöpatterin kylkeen voi olla terveenäkin mukava nukahtaa.

    Marika: Joo laita! Meidänkin kuvia voisi laittaa laajemmin jakoon privaatisti!

    VastaaPoista

Jos sinulla ei ole tiliä voit jättää terveiset myös valitsemalla "Nimi/url osoite" kenttään voit kirjoittaa nimimerkkisi.