keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Yksin kotona

Olen tavallisesti oikea tarmonpesä kun Mies ei ole kotona.
Pääsyyllinen siihen on kai ettei meillä näy televisio. Jotenkin se digiboksin ostaminen vaan venyi, ja sitten huomattiin että mitäs sitä...

Niinpä sitä sitten tulee puuhattua liikaakin, varsinkin silloin kun ei ole juttukaveria. Ja kun tuota remonttia riittää. Useinmiten maalaan. Näppärä maalata lattioita ja ovenpieliä silloin kun ei ole montaa henkeä puikkelehtimassa. Koiralla tosin on usein valkoinen kylki, mitä milloinkin.

Nyt en ole koskenytkaan remonttiin, en edes kylppärin putkeen joka veti tukkoon, kuin Murphyn lain alaisena päivää ennenkuin Mies lähti. Eilen sen sijaan istuttiin työpaikan tyttöjen kanssa meillä. Hieno idea oli, että jokainen tuo sellaisen työn mukanaan, joka on jäänyt kesken tai roikkumaan. Sain napit kiinnitettyä housuihin (kuusi irronnutta, aijai Mango!)S sai kintaan parsituksi, T poikansa hupparin korjatuksi ja M jatkettua keskenjäänyttä päiväpeitettä! Ryhmäpaineen alla -tai pikemminkin hyvän seuran kannustamana.



Kuvan "kylppärin mattoon" on kuteet leikattu vanhoista t-paidoista.

Kyllä kiitos, mutta ei

Vatsa sai vihdoin tahtonsa läpi ja aloitin sen. Kahvilakon. Nyt toista päivää ilman kahvia. Kauravelliä aamukahvin sijasta. Miltä se nyt kuulostaa? Olen kuin himopolttaja niksoissaan. (Tai ainakin kuvittelen niin, en ole tupakoinut koskaan päivääkään.) Syön jatkuvasti, tai ainakin ajattelen mitä voisin syödä, ruokahaluni on tuplaantunut ja mietin millä tavoin voisin helliä itseäni pehmeiden lattekahvieni sijasta. Sillä sitähän se on ollut. Hetki itselle. Palkinto aikaisesta herätyksestä odottamassa työpaikalla. Toinen kuppi lounasramaisun kukistajaksi.
Kahvihetki on ollut kuin pakopaikka. Aamulla kuppi ja iltapäivällä toinen -ei mitään kohtuutonta elostelua siis. Mutta kyllä ihminen jonkin paheen tarvitsee.



Kuvassa miehen leipoma korvapuusti ja Martta Suurpään opiskeluaikoinaan suunnittelema kahvimuki.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Paras aika talvea





Talvi on taas kerran parhaimmillaan juuri ennen loppua. (Kyynikkö voisi sanoa, että parasta talvessa on se, että se loppuu.) Jossain jo kuulemma leskenlehtiä, mutta mikä mahtavinta meillä (Helsingissä!) on vielä reilu 20 cm lunta pihassa.Ja lumipenkka, johon koira kaivoi lumilinnan. Koira on alkanut ensinmäistä
kertaa viihtyä pihassa itsekseen…Tosin välillä se on liiankin omatoiminen ja huomaan ikkunasta sen seisovan avuttomana portin väärällä puolella.
Portti tuntuu toimivan vain toiseen suuntaan…










Terassikauden avajaiset takakuistilla auringon houkuttelemana. Villainen tyyny pepun alla, palttoo korvissa ja aamulatte. Aijaijaijai.

Kevään merkki on sekin, että talviharrastuskausikin lähestyy loppua. Tässä satoa. Ensi kesänä meillä kasvaa puutarhassa sieniä. (Kärpässienen lakin koko 18cm.)





Tässä vanhaa tuotantoa, ensimmäinen veistokseni viiden vuoden takaa. Palko saa kohta kaverin, tarjoiluvadin samaa sarjaa.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Pää piilossa



Viittävaille flunssa. Jokin muukin pöpö meinaa hypätä kyytiin. Arnicaa ja Gelsemiumia. Homeopatiaa on tällä viikolla kiikutettu naapurin koirallekin.
Kotona molemmat vähän omissa oloissaan. Omakin koira reppana liian vähällä huomiolla ja lenkityksellä.

Ostin lohtulukemiseksi viidennen Harry Potterin ja kietouduin sen taikamaailmaan joka ajoittain tuntuu selkeämmältä kuin omani. Käperrytään ja odotetaan, että tuuli jo vaihtaisi suuntaa. Tai että edes tuulisi. Tuulisipa lämpimästi ja lempeästi.

Piilomajan Violet kirjoitti tänään niin ihanasti nuoruudesta. http://piilomaja.blogspot.com/ Violet heitti haastetta eteenpäin, mutta se jää toiseen kertaan, kun on voimia enemmän. Nyt korostuu vain, että omissa muistoissa on päällimmäisenä ainainen huolettomuus, mutta oli kai niitä huolia silloinkin. Muistoissa tuoksuu hiekkatien pientare ja koiranputki. Taustalla soi Eppujen Vuonna -85. Ja aina on kesä. Pöh.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kaksi kuistia osa 2













Viime viikolla kirjoitin ohikulkutilaksi muuttuneesta etukuistista. Nyt löysin Helen-lehdessä olleen pienen eteisjutun kuvat. Tämä oli paljon mukavampi tervetulotoivotus kun työpäivän jälkeen kaatui kotiovesta sisään. Täytynee raivata. Ja eikös se eteinen ole kodin käyntikortti...vai vessako se oli?

Creditit suosikkikuvaajalleni Holmstömin Pekalle!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Mistäs tunsit meidän portin




Portilla on betoninen karhu. Niitä on meillä päin monia. Toisin kuin lajitoverinsa, tämä karhu on lähinnä pentumainen. Ja mikä mukavinta, sen sijaan, että nököttäisi naama kadulle päin sen on kääntänyt kuononsa pihaan päin, kohti kotia. Kuonon päästä on pienipala rapisut pois...

Se taitaa innoittaa lähikoulun lapsia tai ohikulkijoita ympäristötaiteeseen: Viime talvena päähän oli aseteltu punainen villamyssy, kesällä löytyi aamusella kukka korvan takaa ja kerran kokonainen kukkaseppele koristi nallukan päätä.

Kovin on kesäinen kuva tänäänkin.